Nimi: Tiina Lehikoinen

Ammatti: Kirjailija, kuvataiteilija, poikkitieteellinen teorian rakastaja, taidekasvattaja ja runoaktivisti.

Prosessi: Vailla loppua.

Koska aina on jotain kesken.

Koska jokainen hetki on keskellä virtaa.

Työskentelen limittäisesti, ja tästä syystä kalenteri on eräs tärkein työvälineeni.

Juuri nyt on lokakuu = kiireen kuukausi: on kahdet kirjamessut, esiintyminen Nordic Poetry Festivaleilla, novellikokoelman viimeistelyä, tekstiteoksen loppuun saattaminen ja pienen lapsen kanssa elettävä arki.

Kirjoitan jakson aikana fragmentaarisia havaintoja taiteen tekemisestä, ikuisesta keskeneräisyydestä ja sen sietämisestä, sekä onnesta, kun saa tehdä juuri näitä juttuja.

(Ja aina välillä jotain valmistuu: esim. ikkunagalleria Pikku Pränttissä on parhaillaan esillä printtinäyttelyni Luolakaupunki, joka koostuu piirustusmuotoisesta kävelypäiväkirjastani. Piirsin teosta oleillessamme Mazzano Romanossa elokuussa 2019.)

Aiheita:
#KukkienKapina #Yökertomuksia = novellimuotoinen aikuisten #satukirja, joka ilmestyy Likeltä tulevana keväänä. #PieniSuuriRihmasto = #tekstiteos jota viimeistelen Taidehallissa joulukuussa avautuvaan Tampereen Taiteilijaseuran 100-vuotisjuhlanäyttelyyn. #TerraNova = keväällä ilmestynyt kuudes runokokoelmani, johon esiintymiset liittyvät.

#runous #arkistopuuhia #taidetaide #arki

Nettisivut: https://tiinalehikoinen.wordpress.com/


1.
  Missä työskentelet?
Työhuoneella, kotona, kirjastossa, kahviloissa, junissa, kävellessäni. Ja unissani.

2.  Miten aloitat?
Riippuu prosessista. Ja tekemisen vaiheesta. Kun teokset ovat lähes valmiita, suurin osa työstä on sinnikästä istumista, sillä jokainen laajempi teos vaatii pitkäjänteisyyttä, toistoa ja myös virheitä. Silloin aamut alkavat rutiinilla. Mutta ideointi ja käynnistely ovat tyystin erilainen vaihe: uuden kehkeytyminen on valveunen kaltainen tila, jossa kaikki aistimukset ovat äkkiä teräviä ja ajatukset kimpoilevat ja junnaavat hakien vielä muotoaan. Silloin kaikki on vielä mahdollista — tai ei tietenkään oikeasti ole, mutta siinä pienessä intensiivisessä maailmassa, joka alkaa hahmottua, tuo potentiaalisuuden tunne on tärkeä. Ja myös se, että uskaltaa olla tekemättä. Että ei ole aina pakko tuottaa mitään. Aloitan teoksen hahmottelun satunnaisista luonnoskirjamerkinnöistä sekä arkistoista. Rakastan lähteiden penkomista ja ristiin ajattelua, ja tämä pätee myös tehdessäni kuvaa. Lainailen ja kerrostan. Kalenterin ohella luonnoskirjat ovat tosi oleellinen osa työskentelyäni.

3.  Kenen kanssa keskustelet työskentelystäsi prosessin aikana?
Kustannustoimittajani, puolisoni ja taustamateriaalien. Kollegoiden, sisäisen kriitikkoni ja ehkä myös ystävien ja perheeni kanssa.