2. JULKAISU

Kroatiassa käymämme alustavan ideointimme jälkeen kävimme lävitse vielä eri vaiheita ja sattumia, jotka osaltaan vaikuttivat lopullisen 101 kaikkien puolesta -konseptimme muodostumiseen.

Se taisi olla vuonna 2009, kun meidät kutsuttiin erääseen festivaaliin, johon suunnittelimme tilastoihin perustuvan koreografisen esityksen teatterinäyttämölle. Siinä joukko vapaaehtoisia osallistujia reagoisi kehollisesti erilaisiin tilastollisiin väittämiin, oman elämänsä näkökulmasta. Olimme jo pitkällä suunnittelussa, kun kuulimme aivan sattumalta, että lähes identtisen teoksen on jo tehnyt Rimini Protocol -teatteriryhmä. Samaan aikaan festivaali sai tiedon, että heidän apurahahakemuksensa ei ollut mennyt läpi, eivätkä he voineet rahoittaa projektiamme.

Aloimme jälleen etsimään uutta muotoa tilastoihin pohjautuvalle teokselle. Seuraava mahdollisuus tuli, kun Ylen kulttuuritoimittaja kutsui meitä ehdottamaan taideteosta, joka käyttäisi koko Ylen infrastruktuuria hyväkseen. Kyseessä oli kulttuuritoimittaja Tina Cavénin uusi ja kiinnostava idea pilotista, jossa Yleä käytettäisiin taideteoksen alustana. Työstimme kahden vuoden ajan tilastollisiin mielipiteisiin liittyvää suurteosta. Se veisi meidät tuhanteen kotiin, joissa asuisi tilastollinen poikkileikkaus Suomen väestöstä. Loimme idean, johon liittyi niin Ylen televisio, nettisivut kuin radiokin. Koska julkinen keskustelu on aina kiivaimmillaan vaalien alle, ajoitimme projektin tapahtuvaksi eduskuntavaalien 2015 alla.

Meille kerrottiin alusta asti, ettei projektin toteutuminen olisi varmaa ja otimme tietoisen riskin tehdä suunnittelutyön ilmaiseksi. Toteutuminen vaikutti yleläisten kanssa käymiemme lukuisten innostuneiden keskustelujen takia kuitenkin lupaavalta.

Tuon kahden vuoden aikana Ylessä tapahtui muutoksia monta kertaa, ja projektimme tuottaja vaihtui muutamaan otteeseen. Jäi mieleen, kuinka kerran olimme tapaamassa Ylessä erästä päätösvaltaista henkilöä, mutta tapaamis aamuna olikin hänen toimenkuvansa yllättäen muuttunut, eikä hänellä ollutkaan enää valtaa päättää projektistamme. Kun ehdotus oli edennyt siihen pisteeseen, että tarvitsimme enää ylimmän tahon hyväksynnän, konseptiamme kävi johtajalle esittelemässä uusi tuottaja, jota emme ollut koskaan tavanneetkaan. Emme tavanneet häntä edes siinä vaiheessa, kun hänellä oli välittää meille huonot uutiset.

Tällä välin olimme ehtineet, aivan erillisenä asiana, neuvotella Helsingin Taidehallin kanssa itsellemme yksityisnäyttelyajan. Aikomuksenamme oli näyttää videoteoksiamme, joita ei oltu Suomessa vielä nähty. Tällä välillä saimme kuitenkin hienot uutiset Ars Fennica -palkintoehdokkuudestamme. Ehdokkuus piti sisällään näyttelyn Kiasmassa, ja päätimme esittää siellä samaiset teokset, joita olimme kaavailleet Taidehallin näyttelyymme. Löysimme siis yllättäen itsemme tilanteesta, jossa meillä oli sitova tilavaraus Helsingin Taidehalliin, mutta meiltä puuttuikin teokset, joita ei olisi vielä Suomessa näytetty. Toisaalta meillä oli tämä “koditon” konsepti tilastoista ilman toteutuspaikkaa. Päätimme yhdistää nämä kaksi asiaa, ja tehdä Taidehalliin kokonaan uusi teoskokonaisuus perustuen tähän alunperin Ylelle suunnittelemaamme teosideaan.

Koko monivuotisesta teoksen ideointiprosessista ei ole olemassa valokuvadokumentaatiota, joten valitsimme tähän kuvan soutuveneestämme Vartiosaaren edustalla. Olemme tehneet töitä Vartiosaaressa vuodesta 2004 asti, ja saari toimii meille edelleen tärkeänä paikkana erityisesti teosten ideointivaiheessa.