2. JULKAISU

Työskentelymme on äärimmäisen arkista. Maalaamme. Vuorotellen. Vaihtelemme hieman sitä, kuinka itsenäisesti työskentelemme, mikä vaikuttaa lopputulokseen. Joskus teoksissa on selkeä yhteinen lähtökohta, mutta näin on harvemmin. Pääsääntö kuitenkin on, että kumpikin saa omalla vuorollaan tehdä teokselle mitä haluaa.

Teokset syntyvät reagoinnista toisen tekemiseen. Aloitamme jostakin yhdessä sovittavasta pohjaväristä, minkä jälkeen jompikumpi meistä tekee ensimmäisen elementin. Itse saatan esimerkiksi vain piirtää hiilellä hahmoluonnostelman, sitten Tero vuorollaan jatkaa tästä alusta. Tai peittää tämän alun, mikäli ei saa siitä kiinni!

Sanna Maria: ”Maalasin päättömän naishahmon. Näkemykseni alussa oli hahmo, jonka yläosa katoaa villiin, moniväriseen abstraktiin pyörteeseen.”
Tero: ”Mä tein sille tommosen nokan.”

Henkilökohtaiset tyylimme ja työskentelytapamme pelastavat siltä, että riitelisimme maalausten etenemisestä. Oma työskentelyni on pienempää ja tarkempaa, Teron työskentely isompaa ja ronskimpaa. Emme siis ole missään vaiheessa toistemme alueilla, vaikka jaammekin saman kankaan. Luotamme myös toisen tekemiseen ja osaamiseen, mikä auttaa löytämään hyvät puolet yllättävistäkin käänteistä.
…ainakin yleensä.

Tero: ”Sun vuoro.”
Sanna Maria: ”Yhdistän Teron maalaaman nokan ruttolääkärien käyttämiin naamioihin. Sairauden ja kuoleman ajattelun kautta päädyn valitsemaan uudeksi elementiksi kukkakimpun. Kukat ovat hahmoa suurempia, jotta se joutuu taipumaan vain yhdeksi osaksi kokonaisuutta.”

Tekemisen loppuvaiheilla alamme keskustelemaan teoksista enemmän. Pohdimme ja sovimme, miten teoksesta tulee valmis. Haluamme teosten näyttävän kokonaisuuksilta, mikä olisi vaikeaa ilman lopuksi yhdessä tehtävää tiivistämistä ja tarkentamista. Tarkoituksemme kuitenkin on, että teoksemme ovat maalauksia ja niitä pystyy katsomaan ilman että tekotapa häiritsee.

Sanna Maria: ”Tämä tarvitsee vielä ratkaista… jotenkin.”
Tero: ”Räiskitään siihen lisää maalia.”