4. JULKAISU

Olin päättänyt, että haluan näitä kuvia 365 kpl. Siinä oli joku ajatus vuodesta, joka on täytetty somella.  Parametrit on kivoja, koska sitten on pakko tehdä hommia niinäkin päivinä kun ei tahdo. Itse asetetut rimat  luo maailman, jossa on järkeä. Vaikka siinä ei oo. Missään ei oo järkeä, jos katsoo liian läheltä, joten etäisyyden pitäminen omiin projeketeihin on hyvä. Sit jos katsoo liian kaukaa, niin kaikki näyttää tarpeettomalta. Sellasta zoomauksen opettelua elo ja taide on.

Koostin foodsie -kuvista videon #365selfies@bathrooms.  Teos oli esillä Keskisuomalaisen valokuvataiteen  aluenäyttelyssä alkuvuodesta 2018, mutta ei se projekti siihen loppunut.  En vain pystynyt päästään siitä irti. Projekti ei oo aina ollut mitenkään kiva, mutta siihen on tullut riippuvuus.  A-klinikka tuskin tunnistaa tätä sairautta, mutta kohta varmaan pakko soitella päivystysnumeroon.   Halloo? Haluan pakonomaisesti laittaa ruokaa naamalleni, voitteko auttaa? (piippaa varattua)

On ollut pari silmätulehdusta ja muutamia hassuja hetkiä tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Yleiset vessat on tullut tutuiksi ja ruokaa on ollut kiva salakuljettaa ravintolan vessaan. Yleensä teen sellaisen pienen kääreen lautasliinasta ja sit sullon ruuan sinne.  Äiti on opettanut, että ruualla ei saa leikkiä, joten kunnioitan ruokaa.

En halua pahoittaa kokin mieltä, enkä heittää ruokaa hukkaan. Oon periaatteessa syönyt kaikki ruuat mitä oon kuvannut. Kaapinut vaan takas naamalta suoraan suuhun. Ihan hyvältä on maistunut. Jotain keittoja on ollut aika vaikea kaapia takaisin niin ne on joutunut uhraamaan taiteen vuoksi.

Suurin mullistus tapahtui kun kävin laseroimassa silmäni, enkä tarvinnut enää silmälaseja. Olin tavallaan rakentanut tän formaatin silmälasien kehyksille. Ne olivat hyvä tuki, jonka päälle pystyi latomaan isojakin annoksia. Ilman laseja päätä joutuu kallistamaan tosi taakse ja kännykkää on vaikea nähdä.  Se vaati hetken totuttelua, mutta nyt homma taas sujuu.

Nyt olen ottanut jo yli 400 kuvaa. Sitä aina on jossain ja eteen tulee joku uusi ruoka ja oon heti että tää pitää ikuistaa. Myös erityisen hieno vessa innostaa kuvaamaan. Joku analyyttinen ilmaisu meni ihan pieleen ja jäin koukkuun luomaani hirviöön.  Frankensteinin tavoin, olen miettinyt usein luomukseni tappamista, mutta siitä on tullut osa minua.  Sitä paitsi on kivaa kun kaupungilla joku joskus sanoo ”Anteeksi, ootko sää se tyyppi joka laittaa ruokaa naamaan?”.

Eat my selfies löytyy instagramista @eatmyselfies.

ja tästä linkistä vieläkin syväluotaavampi haastattelu aiheesta englanniksi.