4. JULKAISU

Jossain vaiheessa aina ennen näyttelyä sitä huomaa avajaisten sijaan odottavansa päivää avajaisten jälkeen. Olisipa tämä kaikki jo ohi ja pääsisin lepäämään!

Mutta kyllähän kun se näyttely on onnistuneesti ripustettu, saa kuvataiteilija olla tyytyväinen itseensä. Jos vaikka edes kerran pari vuodessa.

Kävelin yhtenä iltana pajalta kotiin ja päässäni soi PMMP:n Taiteilia. “Jo silloin luki sinun
käyntikortissasi taiteilia. Mut sulta puuttuu pää. Sen olet unohtanut sisäistää.” Tajusin, ettei missään näyttelyni teoksissa ole muuten päätä. Eli multa puuttuu pää.

Olin juuri miettinyt tulevia avajaisia ja uutta mekkoa, joka päällä siellä liihottelisin. Mitä huulipunaa laittaisin. Se vähän nauratti ja hävetti. Mutta jos kaiken sen näkymättömän puurtamisen keskellä saa kerran vuodessa liihotella huomion keskipisteenä, niin onhan se sallittua. Onhan..?

Tässä vähän röyhkeää liihottelua. (Itse avajaisista en ehtinyt ottaa ainoatakaan kuvaa, mutta onneksi jatkot tarjosivat mainiot puitteet poseeraukselle.)

Kiitos kaikille avajaisvieraille! Oli kivaa!