6. JULKAISU

Matka 100:aan kotiin oli niin vaikuttava, että minä (Tellervo) sävelsin kappaleen Under The Influence, jossa purin kokemusta tunnetasolla. Kappaleen säveltämisestä tuli tärkeä keino kanavoida ja jakaa kaikkea sitä, mitä kohtaamiset olivat minussa herättäneet, ja mitä on vaikea pukea sanoiksi.

Toisaalta tein kappaleen myös vaikuttamistarkoituksessa: Kaikki Taidehallin saleihin suunnitellut teoksemme punoutuivat vaikuttamisen ja vaikutetuksi tulemisen teemoihin eri tavoin. Suunnittelimme Under The Influence -kappaleen taustalla hiljaa soivaksi äänimaisemaksi koko näyttelylle. Kappaleeseen laulettiin sisään piiloviestejä, jotka kannustivat näyttelyvieraita suhtautumaan avoimesti kaikkeen näyttelyssä kokemaansa. Kappale pyrki erityisesti luomaan sopivaa tunnelmaa 100:n eri tavoin ajattelevien ihmisten kohtaamiseen.

Kappale äänitettiin PK Keräsen avulla Pistepirkkojen treenistudiolla. Loistava Aino Ojanen soitti sello-osuudet, ja uskollinen bändikaverini Pentti Luomakangas soitti kitaran.

5. JULKAISU

Mitä kertoa matkasta, joka vei meidät puolen vuoden aikana sataan suomalaiseen kotiin kuulemaan hyvin henkilökohtaisia tarinoita ihmisten maailmankuvien ja mielipiteiden takana?

Voisimme kirjoittaa kokemuksesta kirjan, tai kirjata vain yhden tarkasti valitun lauseen. Se lause olisi jotain tämän suuntaista: “Matka muutti meitä pysyvästi”.

Voisimme kertoa kommelluksistamme, kuten siitä, kuinka ukkonen tuhosi kovalevymme, jossa oli uunituore haastattelu koko projektin haastavimmasta haastattelusta Ahvenanmaan pienellä saarella. Sen jälkeen, kun ilmoittelumme Ahvenamaan lehdissä ei tuottanut tulosta, tuli ystävämme ja kollegamme Markus Kåhre apuun. Pääsimme kyseiselle saarelle Markuksen suhteiden ansiosta haastattelemaan Anni Kåhren tulkkauksen avulla ruotsinkielistä miestä, joka edusti yhden prosentin Ahvenanmaa -kiintiötämme. Oliver joutui menemään sinne takaisin tekemään haastattelun uudestaan, ja olimme niin noloina tapahtuneesta, että kehtasimme kertoa siitä Markukselle vasta avajaisissa.

Voisimme kirjoittaa haasteesta yhdistää vanhemmuutta ja matkoja vaativaa työtä, voisimme kertoa miten uusi kokemus totaalisesta omistautumisesta vain yhdelle taideprojektille vaikutti meihin taiteilijoina tai voisimme tunnustaa millaisena omien ennakkoluulojemme peilinä projekti toimi. Voisimme analysoida vaalien näkymistä maakunnissa tai kirjoittaa hupinäytelmän siitä, kuinka vaikeaa oli löytää mukaan mies Etelä-Pohjanmaalta.

4. JULKAISU

Otimme lähtökohdaksemme kaksitoista tyypillistä tilastollista kriteeriä, joiden perusteella etsisimme osallistujat:
– Sukupuoli (koska teos käsitteli tilastoja, käytimme samaa, hyvin ongelmallista, logiikkaa sukupuolen määrittelyssä kuin tilastokeskus: mies-nainen)
– Siviilisääty
– Ikä
– Asuinpaikka
– Onko lapsia
– Asumismuoto
– Taustamaa
– Kieli
– Asuuko maaseudulla vai kaupungissa
– Koulutustaso
– Tulotaso
– Onko työssä / työvoiman ulkopuolella

Meillä ei tietenkään ollut pääsyä väestörekisteriin, ja tilastollisesti sopivien ihmisten mukaan pyytäminen suoraan olisi ollut muutenkin eettisesti kestämätöntä. Projektissamme pyytäisimme osallistujia kertomaan hyvin henkilökohtaisesti tarinoitaan ja kokemuksiaan mielipiteidensä takana. Oli siis oleellista, että osallistujat haluaisivat oma-aloitteisesti mukaan projektiin.

Otimme siis avuksemme vanhan tutun työkalumme, avoimen haun. Siinä hyvää on juuri se, että ihmiset varmasti haluavat olla mukana, ja tekevät asian suhteen oman aktiivisen päätöksensä.

Oleellista oli saada sana leviämään mahdollisimman laajalle. Pyysimme avuksemme tuottajat Essi Ojanperän ja Heini Puurusen organisoimaan ja toteuttamaan kanssamme kampanjaa, jossa ottaisimme yhteyttä kaikkiin löytämiimme pieniin paikallismedioihin ympäri Suomen, ja lähettäisimme julisteitamme kirjastoihin.

Avoimessa kutsussamme kerroimme projektista ja pyysimme kiinnostuneita lähettämään meille lyhyen viestin. Lähetimme sitten meihin yhteyttä ottaneille kyselyn, josta selviäisi, mitä he tilastollisesti edustavat.

Tällä logiikalla lähes kaikki ensimmäiset meihin yhteyttä ottaneet pääsivät mukaan, koska he osuivat lähes varmasti joihinkin tilastollisista kriteereistämme. Loppua kohden seula pieneni.

Essistä ja Heinistä tuli kontaktihenkilöt kaikille vastanneille, ja haastavan kuvausaikataulupalapelin koordinoijat.

Juliste, jota levitimme ympäri Suomen.

3. JULKAISU

Alkoi jännitysnäytelmä rahoituksen hankkimisen suhteen. Olimme hakeneet ja saaneet kulttuurirahastolta rahaa Taidehallin vuokraan. Koska alkuperäinen tarkoituksemme oli näyttää siellä valmiita videoteoksiamme, emme olleet tietenkään hakeneet rahaa tuotantoon. Syksyllä 2014 laitoimme apurahahakemukset vetämään ja aloitimme projektin, jonka oli määrä tulla esille Taidehalliin syksyllä 2015. Päädyimme toisin sanoen kuvataiteilijoille niin tyypilliseen täyden riskin tilanteeseen, jossa produktio oli pakko aloittaa paljon ennen kuin rahoitus oli selvää.

Produktion aloittamisessa oli paljon kysymyksiä. Niistä suurin oli, kuinka löytäisimme teokseen 100 ihmistä, jotka muodostavat tilastollisen poikkileikkauksen väestöstä? Oli myös oleellista määrittää tilastolliset kriteerit, joita käyttäisimme ihmisten kategorisoimisessa. Piti myös valita “kansaa jakavat väitteet” kyselyskaavakkeisiimme, ja muotoilla kyseiset väitteet mahdollisimman hyvin.

Alkoi perehtymisjakso, jonka aikana tutustuimme tiastokeskuksen tilastoihin, haastattelimme tilastotieteilijöitä, kuten Reijo Sundia ja Laura Lohikoskea ja otimme Michiganin yliopiston online-kurssin “Questionnaire Design for Social Surveys”. Online kurssilla ymmärsimme, kuinka vaikea kyselykaavakkeen laatimisessa on onnistua – tuloksiin kun vaikuttaa niin moni asia, kuten se, mikä sää vastaamisen hetkellä on, sekä se, missä järjestyksessä kysymykset tai väitteet kaavakkeessa ovat.

2. JULKAISU

Kroatiassa käymämme alustavan ideointimme jälkeen kävimme lävitse vielä eri vaiheita ja sattumia, jotka osaltaan vaikuttivat lopullisen 101 kaikkien puolesta -konseptimme muodostumiseen.

Se taisi olla vuonna 2009, kun meidät kutsuttiin erääseen festivaaliin, johon suunnittelimme tilastoihin perustuvan koreografisen esityksen teatterinäyttämölle. Siinä joukko vapaaehtoisia osallistujia reagoisi kehollisesti erilaisiin tilastollisiin väittämiin, oman elämänsä näkökulmasta. Olimme jo pitkällä suunnittelussa, kun kuulimme aivan sattumalta, että lähes identtisen teoksen on jo tehnyt Rimini Protocol -teatteriryhmä. Samaan aikaan festivaali sai tiedon, että heidän apurahahakemuksensa ei ollut mennyt läpi, eivätkä he voineet rahoittaa projektiamme.

Aloimme jälleen etsimään uutta muotoa tilastoihin pohjautuvalle teokselle. Seuraava mahdollisuus tuli, kun Ylen kulttuuritoimittaja kutsui meitä ehdottamaan taideteosta, joka käyttäisi koko Ylen infrastruktuuria hyväkseen. Kyseessä oli kulttuuritoimittaja Tina Cavénin uusi ja kiinnostava idea pilotista, jossa Yleä käytettäisiin taideteoksen alustana. Työstimme kahden vuoden ajan tilastollisiin mielipiteisiin liittyvää suurteosta. Se veisi meidät tuhanteen kotiin, joissa asuisi tilastollinen poikkileikkaus Suomen väestöstä. Loimme idean, johon liittyi niin Ylen televisio, nettisivut kuin radiokin. Koska julkinen keskustelu on aina kiivaimmillaan vaalien alle, ajoitimme projektin tapahtuvaksi eduskuntavaalien 2015 alla.

Meille kerrottiin alusta asti, ettei projektin toteutuminen olisi varmaa ja otimme tietoisen riskin tehdä suunnittelutyön ilmaiseksi. Toteutuminen vaikutti yleläisten kanssa käymiemme lukuisten innostuneiden keskustelujen takia kuitenkin lupaavalta.

Tuon kahden vuoden aikana Ylessä tapahtui muutoksia monta kertaa, ja projektimme tuottaja vaihtui muutamaan otteeseen. Jäi mieleen, kuinka kerran olimme tapaamassa Ylessä erästä päätösvaltaista henkilöä, mutta tapaamis aamuna olikin hänen toimenkuvansa yllättäen muuttunut, eikä hänellä ollutkaan enää valtaa päättää projektistamme. Kun ehdotus oli edennyt siihen pisteeseen, että tarvitsimme enää ylimmän tahon hyväksynnän, konseptiamme kävi johtajalle esittelemässä uusi tuottaja, jota emme ollut koskaan tavanneetkaan. Emme tavanneet häntä edes siinä vaiheessa, kun hänellä oli välittää meille huonot uutiset.

Tällä välin olimme ehtineet, aivan erillisenä asiana, neuvotella Helsingin Taidehallin kanssa itsellemme yksityisnäyttelyajan. Aikomuksenamme oli näyttää videoteoksiamme, joita ei oltu Suomessa vielä nähty. Tällä välillä saimme kuitenkin hienot uutiset Ars Fennica -palkintoehdokkuudestamme. Ehdokkuus piti sisällään näyttelyn Kiasmassa, ja päätimme esittää siellä samaiset teokset, joita olimme kaavailleet Taidehallin näyttelyymme. Löysimme siis yllättäen itsemme tilanteesta, jossa meillä oli sitova tilavaraus Helsingin Taidehalliin, mutta meiltä puuttuikin teokset, joita ei olisi vielä Suomessa näytetty. Toisaalta meillä oli tämä “koditon” konsepti tilastoista ilman toteutuspaikkaa. Päätimme yhdistää nämä kaksi asiaa, ja tehdä Taidehalliin kokonaan uusi teoskokonaisuus perustuen tähän alunperin Ylelle suunnittelemaamme teosideaan.

Koko monivuotisesta teoksen ideointiprosessista ei ole olemassa valokuvadokumentaatiota, joten valitsimme tähän kuvan soutuveneestämme Vartiosaaren edustalla. Olemme tehneet töitä Vartiosaaressa vuodesta 2004 asti, ja saari toimii meille edelleen tärkeänä paikkana erityisesti teosten ideointivaiheessa.

1. JULKAISU

Ensimmäinen muistikuvamme 101 kaikkien puolesta -teoksen prosessin alusta sijoittuu vuoteen 2007. Olimme Kroatiassa YKON -ryhmämme kanssa suunnittelemassa The Summit of Practical Utopias -huipputapaamista Brionin saarelle.

Ajamme vuokra-autolla Istrian mutkaisia teitä ja keskustelemme siitä, kuinka kiinnostavia tilastot ovat. Niin kuivia ja paperinmakuisia, mutta niin täynnä kätkettyä elämää, tunteita, tuskaa ja kohtaloita. Yritämme miettiä, löytäisimmekö kiinnostavaa tapaa käsitellä aihetta taiteen kautta. Ideoimme, mutta kaikki ideat päätyvät umpikujaan. Jatkamme keskustelua koko matkan ajan, mutta idea ei saa muotoa. Olemme turhautuneita. Jätämme aiheen hautumaan.