5. JULKAISU

LUONNOKSESTA LIHAKSI

Tällä kertaa katsotaan kuvia teosten tekoprosesseista.

 

Niinkuin luonnoksesta näkee, niin tarkoituksenani oli, että lokki varastaisi jäätelön perseestä. Kauppatorin lokeilla ei ollut kuitenkaan munaa tehdä sitä!!! Ne vain parveilivat ympärillämme, mutta eivät uskaltautuneet ruokailuun!! Tämä oli kuitenkin onni onnettomuudessa, sillä keksin siitä nimen sekä sisällön teokselle: Kun mieli tekee muttei uskalla.
https://vimeo.com/240699434

 

Making of Valkoinen vaihtoehto

Tämän kuvan olen koostanut fotarilla 3D-mallintamistani objekteista.
Luonnokseni saattavat olla hyvin epämääräisiä- sellaisia mitkä juuri ja juuri ymmärtää, kun niiden toteutus vaiheeseen asti pääsee. Perus idea, tunnelma ja värit ovat toki selkeänä mielessä, kun aloitan työstämisen…
Koska kaikki näyttää toteutettuna eriltä kuin omassa päässä, niin suunnitelmat muuttuvat tehdessä… 3D-Mallinnan lisää matskua, kun tulee mieleen mitä kuvaan pitää saada… Sitten taas luonnostelen sitä mukaa kokonaisuutta, kun uusia objekteja valmistuu…

 

Teos Villejä lupiineja kulki hetken työnimellä ”tieteellismatemaattisia makkarapsykooseja”

 

Making of Villejä lupiineja..

Kehitin systeemin tehdä veistoksia hamahelmistä kerros kerrallaan.
Veistoksien tekniikan synnyn takana on kuitenkin vohkimisketju, sillä mielessäni yhdistyi kahden entisen luokkatoverini teoksien tekniikka ja materiaali.
Mari Ljokkoi oli tehnyt joskus opiskellessa muotokuvan asunnottomasta, liimaamalla yhteen pahvista leikattuja ympyröitä. Rakennan myös savitöitäni tällä samalla ”makkara” tekniikalla kerros kerrallaan, joten tekniikka pesiytyi päähäni.
Ihailin myös hamahelmiä, kun Tamk-luokkakaveri&kämppis Verna Tervaharju teki lopputyönään kuvia hamahelmistä. Värikylläinen muovi kiinnosti materiaalina ja kutkutti ajatus tehdä siitä veistos.

 

Kaavoja sekä sisennyksiä eri kokoisille kerroksille.
Hamahelmet alustaan–> silitys x 1000 ja lopuksi lieriöt sulatetaan kolvilla yhteen.

 

Ikuisuus muusani Tuksu <3 <3 <3

Tuksupalmu ehti olla esillä Tehonrakentajien näyttelyssä nimellä: ”Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle Johanna Tukiainen?”.
Kysyin muistaakseni Jussi Jääskeläiseltä (taiteilija Tehonrakentajat-kollektiivista), että mistä teos hänen mielestään kertoo ja hän sanoi, että mieleen tulee mm. veroparatiisi. Tämä teki vaikutuksen ja tätä nykyä teos kulkeekin nimellä Veroparatiisi. Teos oli esillä myös yksityisnäyttelyssäni Happy Garden ja nimensä puolesta sopi siis hyvin tähän puutarha-teemaan!
Nimi Happy Garden pohjautuu puolestaan kiinalaiseen ravintolaan nimeltä Happy Food Garden

 

Luonnostelua Huutoon tulleen näyttelyn ripustuksesta.

Kun näyttelyaika lähestyy ja jos on aikaa, niin saatan käydä kuvaamassa kyseistä galleriatilaa, jotta voin luonnostella mitä mihinkin sopisi… Tämähän voi olla eräänlainen pyhäinhäväistys tilassa esillä olevaa näyttelyä kohtaan, mutta vain tilanteen pakosta…

 

Luonnostelua Galleria Creat Spaceen tulleen näyttelyn ripustuksesta.

4. JULKAISU

VIIME TIPPA – PARAS TIPPA

On hyvä, että on deadlinejä, sillä muuten ainakin mulla jäisi varmaan 80% teoksista tekemättä.
Teosten tekeminen taidenäyttelyyn on kuitenkin eräänlainen maratooni aikaa vastaan. Teoksia väännetään HEMULOORDIN pajalla lähes aina viime tipassa ja jollain pervolla tapaa taidan nauttia siitä.

 

Simbly the best ”VIIME TIPPA” memories top 5:

1. SUURIN UNIVELKA

Viime kesänä mulla ja Marika Halosella oli Galleria Creat Spacessa näyttely nimeltä Lohturuokaa. Tein näyttelyyn 3 videota ja toista sataa sushipala-veistosta. Nämä teokset toteutin kolmessa viikossa, mikä todellakin oli taistelua aikaa vastaan.

Deadline painoi päälle ja savivaluja piti tehdä 4 kertaa päivässä. En pystynyt ramppaamaan niiden takia aina työhuoneelle, joten valutyöt seurasivat kotivessaan. Yön aikana valautuneet savet oli kätevä viimeistellä aamupissan ohessa. Vessatauko=veistotauko.

Ripustusta edeltävänä yönä nukuin 2 tuntia. Itse ripustuksessa meni kahteen asti yöllä, jonka jälkeen edessä oli vielä kahden videon editointi : ) Siis aloitin kahden videon editoinnin avajaisia edeltävänä yönä kello kaksi : ) ”Nukuin” sinä yönä 20min, jonka jälkeen lähdin Marikan kaa hesarin haastatteluun ; ) Vieläkin vihlaisee alavatsaa, kun muistelee näitä, mutta on se mahtavaa, että edes joskus pääsee suomalaista sisua käyttämään!

 

2. ANNOIN ITSELLENI KENKÄÄ!!!!

Olin tekemässä Finlandia-videoteosta ja sopinut kuvaukset Tampereella sijaitsevaan Työväenmuseo Werstaaseen. Kohtauksessa nähdään ”Kekkos-hahmoja”, jotka kättelevät Suomineitoa. Piti tietenkin myös ommella mekko kohtauksessa nähtävälle Suomineidolle. Jostain kumman syystä huomasin tekeväni sitä kuvauksia edeltävänä yönä. Olin vaivalla hommannut hemmetinmoisen petarin, koska ajattelin, että pystyn siitä ”urheilullisen toppaus-mekon” ompelemaan.

Jotta patja olisi helpommin ommeltava, niin leikkasin kiltisti jokaisen nypylän siitä pois. Lisäksi leikkasin sen Suomineidon mekon ”kaavojen” mukaisiksi soiroksi. Heti tämän jälkeenhän selvisi, ettei noin paksua patjaa ole mahdollista ommella hallussani olevalla ompelukoneella : ) Patjahan olisi tientenkin ollut myös omaan sänkyymme täysin sopiva, mutta eipä ollut enää : ) Noo… Sitten ompelin mekon kankaasta…Mutta…
Olimpa vielä niin tunnollinen, että rupesin mekon muovimaista kangasta silittämään, jolloin silitysrauta poltti reiän mekkoon : ) Tämä oli viimeinen pisara klo4 yöllä Helsingissä, kun lähtö oli vain tuntien päästä Tampereelle. Päädyin tässä tunnekuohussa lyömään itseäni lähimmällä kengällä : ) Videolla nähtävän Suomineidon mekossa onkin reikä, mutta aika kultaa muistot ja rikkinäinen mekko on tietenkin osa teoksen sisältöä!

 

3. VESI- JA SKUMPPAVAHINKOJA

Ripustin teostani Mäntänkuvataideviikoille. Teos rupesi olemaan sijoillaan, mutta olin vakuuttunut, että installointi kaipaisi työhuoneellani Tampereen Kalkussa säilössä olleet kipsifallokset. Kuvataideviikkojen henkilökuntaa sattui kulkemaan Tampereelle ja pääsin kyydissä sinne. Avasin työhuoneen ikkunan kesäisenä päivänä, kun sahailin levyjä, joihin kiinnittäisin kipsidildot. Ei aikaakaan, kun lähdin tyytyväisenä takaisin Mänttään mukanani laatikollinen kipsikulleja sekä niiden alustoja. Heti seuraavana päivänä sain puhelun vuokranantajalta, joka kertoi, että sadevesi oli valunut työhuoneella auki olleesta ikkunasta talorakenteisiin ja alakerran huoneistoon.
Tietenkin laitoin ikkunan kiinni, mutta: sepä ei ollutkaan mennyt kiinni, sillä siinä ikkunasysteemissä oli ollut vikaa ja sen sulkemiseen oli tietty mekanismi, johon en ollut aikaisemmin paneutunut, koska koko tilan ainoa ikkuna oli työhuonekaverini huoneessa, joka ei ollut paikanpäällä. Teki mieli heittää kipsidildoilla tikkaa, mutta onneksi vesivahinko saatiin hallintaan, enkä joutunut velkavankeuteen : )

Ps. Tässä ripustuksessa myös ex-pomolta saatu skumppapullo räjähti pakkaseen. Näin rutiköyhän taiteilijan näkökulmasta- erittäin mahtavaa : )


Syypäät vesivahinkoon.

 

4. JOULURESSIÄ

Kun muutamia vuosia sitten muutin Tampereelta Helsinkiin, niin en heti saanut uutta työhuonetta hesasta, vaan jouduin aina matkaamaan Tampereelle työhuone-puuhiin. Kuulun taidekollektiivi Tehonrakentajiin, joista osa oli vuokralla samassa työhuoneessa mun kaa tuolloin.
Vuosi 2013 läheni loppuaan ja Tehonrakentajien tuleva taidenäyttely oli jo heti tammikuun alussa Galleria Rajatilassa. Kävin hesassa palkkatöissä ja joululomille jäätyäni about 21pv joulukuuta, mulla oli vihdoin aikaa matkata Helsingistä Tampereelle (ja siellä paikallisbussilla Kalkussa sijaitsevalle työhuoneelle) työstämään tulevan näyttelyn teoksia. Sahailu ja maalailu ei onnistunutkaan kahdessa päivässä, vaan olin vielä jouluaattona viimeistelemässä teoksen osia. Aattoa edeltävänä yönä olin nukkunut työhuoneen patjalla tunnin ja voin kertoa, että Kalkku oli viimeinen paikka, mistä halusin sinä aamuna herätä. Pääsin kuitenkin aaton aikana määränpäähäni lomailemaan…Mutta vaikka ehdin installoinnin hyvään vaiheeseen tekemään, niin sukuloinnin vuoksi näyttelyyn tulleen videon kuvaukset jäivät vuoden 2013 viimeiselle päivälle. Mitäpä tuosta- näyttelyn avajaisethan olivat vasta seuraavana vuonna eli 3.1.2014 : ) Taas esimerkillistä ja ammattitaitoista vatulointia!


Kuva: Laura Laukkanen (myös videon kuvaaja)
Klo 06.00 uudenvuoden aaton aamuna S-marketissa, jonne pääsin kuvaamaan vain parin päivän varoitusajalla- onneksi!

 

TEHOKAS KEISSI

Purimme Oulussa järjestetyn Tehonrakentajien taidenäyttelyn ja matkasimme Tehonrakentajien kanssa juhannuksen jälkeen takaisin etelää kohti. Minulla oli tulossa heinäkuussa näyttely toisella porukalla Tampereelle ja yksi näyttelyyn suunnitteilla oleva videoteos oli vielä kuvaamatta. Aika oli taas vähissä palkkatyökuvioiden vuoksi- niimpä olin suostutellut kaksi Tehonrakentajaa jalkamalleiksi videoon, joka oli määrä kuvata paluumatkalla Oulusta. Pysähdyimmekin Korpilahdella sijaitsevalle rannalle, jonka kesäaurinko valjasti mitä parhaimmaksi studioksi! Tehokasta, mutta totta!


Kuva:Laura Laukkanen
Kiitos kuuluu jalkamalleina toimineille Lauralle ja Ismolle, sekä Impolalle ja Miskalle, jotka avustivat!

3. JULKAISU

DO NOT TRY THIS @HOME!

Mulla on ollu työhuone kolmisen vuotta. Välillä on kuitenkin tilanteita, ettei siellä mahdu työskentelemään, vaan se näyttää enemmänkin varastolta.

 

 

Palkkatyökuvioiden vuoksi oon sortunu melko monesti ajanpuutteessa työskentelemään kotona, koska aina ei työhuoneelle ehdi ja joskus on kivaa olla kotonakin.
Silloinhan tilanne saattaa näyttää tältä:

 

Teos kuivumassa makkarissa.

 

Teosten mallailua keittiön matolla.

 

Joka kodin valuvessa.

 

Luiden väliaikainen säilytys makkarissa.

 

@the_kitchen.

 

Teos kuivumassa olkkarissa.

 

kesähelteet ja savihommat keittiössä

2. JULKAISU

PROCESSING…PROCESSING…PROCESSING…

Niin kliseistä kuin onkaan, niin joskus tuntuu, että toteutan samaa kuvaa tai tarinaa vuodesta toiseen. Ja ne teokset on tietenkin vain luonnostelua tai harjoittelua kohti virheetöntä ja täydellistä teosta aka Masterpieceä.

Joskus taidelukiossa ollessa sitä luonnosteli ennemminkin ajatuksiaan piirtämisen ja kollaasien kautta. Ja ammatillisessa taidekoulussa tehdyt työt oli sellaisia pintaraapaisuja, kuin prototyyppejä siitä millaista taidetta haluaisi tehdä.

Sittemmin kun on ollut enemmän rahaa ja aikaa, niin olen huomannut toteuttaneeni niitä aikoinaan keskeneräisiksi jääneitä ideoita, luonnoksia tai jopa teoksia uudelleen suuremmassa mittakaavassa.

Tässäpä näette version Rakkauden taljasta vuodelta 2009.

 

Vaikka niin sanotusti kommentoin tätä aikaa taiteessani, niin luulen silti et mun mieli on juuttunut jonnekkin lapsuuden ja teini-iän väliseen luuppiin, jolloin identiteetti oli vielä helposti vuoltavaa tuoretta leppää.
Mun sielunmaisemassa lipuva Tita_nicci^ on siis lastattu europehouse.fi:n vilkkuvilla valoilla, pokemon korteilla, Golden Rax Pizza Buffee-mainoslaululla, laavalampuilla ja Tiimarin millenium krääsällä.
Siinä mielessä vois kuvitella, että taide kulkee aina hieman aikaansa jäljessä…

 

FAKE IT – TILL YOU MAKE IT!

Koen hyväksi, etten oo aina jääny jumiin harjoitteleen, miten joku asia tehdään oikea oppisesti. Kuten alhaalla näkyvästä kuvasta voi huomata, niin ton ”Beksin” käsi on vaan tommonen tumppu, mikä johtuu ainoastaan siitä, etten osannut tai jaksanut opetella 3D-mallintamaan kättä tuolloin. Aika oli myös kortilla, kun toimitti taiteilun lisäksi virkaa sellasen 38h viikossa, niin piti päättää melko tarkasti mihin sen ylimääräisen eli vapaa-aikansa uhrasi.
Oikeanlaisen käden mallintamista tärkeämpää tuolloin oli, että pääsi toteuttamaan mahdollisimman monta teosta näyttelyyn ja täyttämään galleriatilan.

 

 

Huijaamallakin saa siis ihan hyvännäköistä jälkeä. Yks mun motoista onkin:

 

Oppimisen prosessi on jatkuvasti päällä, eikä koskaan oo aikaa tehdä ns. täydellistä teosta. Ikinä ei myöskään taidot riitä, mutta silti pitää tehdä kehittyäkseen.

YOLO!

1. JULKAISU

 

Eräänä päivänä katselen lempparitaiteilijani Seppo Similän töitä internetistä ja silmään pistää maalausten alakulmissa olevat signeeraukset. Mietin, että teosten signeeraaminen on niin out nykyään.

 

Esimerkki kuva (Juhani Palmun maalaus):

 

Mitä enemmän signeeraamista ajattelee, rupeaa kuva näyttämään tältä:

 

Signeeraaminen on jollain tapaa yhtä mautonta kuin Ai Weiwei imitoimassa kuollutta pakolaislasta rannalla https://goo.gl/images/2DVr8f.
Signeerauksen nähdessäni tulee samanlainen fiilis kuin katsoisin vaikka 5-vuotiaana piirtämiäni kuvia, joiden alakulmaan on huolella merkitty minun nimi ja mielellään myös ikä.
Taidekriisin iskiessä mietin, että onko taidekkin loppujen lopuksi vaan pelkkää sotkua ja se nimi siellä alakulmassa varsinainen ihastelemisen arvoinen asia?

 

Joskus lukion jälkeen olin vielä sitä mieltä, että haluaisin tehdä taidetta täysin anonyymina, koska se antaisi täyden vapauden tehdä mitä vaan henkilöitymättä.
Todellisuus osoitti, että esim. näyttely- ja apurahahakemuksia rustaillessa, sitä joutuu kuitenkin oman nimen alla toimimaan.
Toisaalta miksi piiloutumaan, jos on saanut aikaan jotain mistä olla ylpeä?

 

Kuitenkin ajatus tehdä taidetta omalla nimellä tuntui oudolta, koska taide on mulle eräänlainen fantaassiamaailma.
Melkein ammatikseen lempinimiä jakeleva Lauri, nimesi minut HEMULOORDIKSI.
Tunnistin itseni siitä välittömästi. En tiedä miksi sain kyseisen nimen, mutta hyvä niin, sillä nimeä ei oteta- se saadaan tässä maailmassa. (Veikkaan tosin, että hemuloordi on muunnos sen aikaisesta sähköpostiosoitteestani hemulotti@hotmail.com, joka puolestaan on ylä-aste ystäväni Ulpun keksimä ja viittaa artistiin nimeltä Helmut Lotti.…)

 

 

Oma mieli on siitä mielenkiintoinen verkosto, että yhtenä viikkona se on sitä mieltä, että taideteosten signeeraaminen on maailman oudoin juttu, mutta että jo heti seuraavalla viikolla tulen siihen lopputulemaan, että rupeampa signeeraamaan tekeleeni.

 

Niimpä myös HEMULOORDIN teoksissa tullaan jatkossa näkemään kirjainmytty tahi taiteilijuuttani edustava linnunpaska.

 

PS. Dalin henki vieraili meillä.