3. JULKAISU

Anna Pesonen vetää sikeitä Tukholman tehtaassamme 2017

Recover Laboratory 

Ajatuksia nro 3: HITTO KU HÄVETTÄÄ

Me kirjotettiin nämä kaikki julkasut samana päivänä yhteen pötköön. Kun oltiin kelattu teoksiamme, esiintymistä, sirkusta ja kuvataidetta, keskustelu kääntyi häpeän miettimiseen.

Mira: Super pelottavaa olla esiintyjä tai ohjaaja semmosessa tilanteessa että juupajuu tässä mie oon hikisenä ja epävarmana kahdestaan jonku tuntemattoman ihmisen kanssa. Yleensä on se yleisön joukkona luoma turva, mutta tossa one-to-one tilanteessa sitä ei oo.. On vaan silleen “joo kato vaan tässä mie häpeän kaikkea ja teen kuitenki…pelottavaa..” Ja vielä jossain suorassa ihmiskontaktissa kattoa syvälle silmiin toista ja hävetä samaan aikaan niin saatanasti, ja sitte lopettaa se häpeäminen ja löytää yhteys ja kohdata joku ihmisyys ja huhhuh.. 

Sofi: NOJOOO.. en voi kuvitellakkaan millasta ois esiintyä jossain meijän teoksessa…. Hyvähän se mun on keksiä teille kaikenlaisia juttuja ja heittää sinne areenalle hehehe.. Sori… te ootte kyllä hyviä kaikki…

Sofi: Ja vielä yks juttu tosta, nimittäin vaikka pelottaakin esiintyä ja tehdä tätä näissä raameissa mitkä ollaan ite luotu ja mietitty, niin ME TEHÄÄN SITÄ SILTI! Kelaa. 

Mira: Pidetäänkö tauko?

Sofi: Vois


Sofi ja Mira tarkistamassa mönttejä työhuoneella 2016

Sofi silittelemässä möhkälettä Meilahden väestönsuojassa 2018
Kuva:Anna Pesonen

Keskeneräisiä möhkäleitä Meilahden väestönsuojassa 2018
Kuva: Sofi Häkkinen

 

**

Mira: No mikä sulla hävettää? Minkä takia pitää vetää peitto pään yli ku hävettää?

Sofi: Hä!

Sofi: Varmaan mä sitä kerron!

Mira: Kerro nyt, joku yks juttu ees..

Sofi: No hmm mikäköhän ois hyvä..

Sofi: Jos munaa niin hävettää. Esim usein hävettää jos ei vaikka pääse johonki näyttelyyn mihin hakee. Vaik ei se oo kyllä suoranaista munaamista. Tai eihän se oikeestaan edes hävetä vaan pännii. Mut semmonen vois hävettää että ei osaa tai pysty puhumaan taiteestaan jossai kriittisessä tilanteessa! Joo. Se on noloa ja hävettää.

Mira: Okei.. Niin se on, äh se on karmivaa välillä.

Sofi: No entä ite?

Mira: No joku semmonen että on käyttäytyny jotenki liian kiihkeästi jossain tilanteessa tai on jotenki överin dramaattinen!

Sofi: Se on just hyvä!!!!!! 

Sofi: Sähän häpeet parhaita puolias!!!

Mira: Hahah………fskdlsdfjnvf no ehkä siis se hävettää tiäkkö ku on joku idea, joku semmonen että hei vois puhua tuon tuubin läpi, että vähän se ois hauska. Ja sitte se on jotenki tyhmä ja yksinkertanen juttu nii sitte häpeää sitä että onko tää muka nyt niin hyvä. Sitte alkaa tekemään sitä jengille esiintyessä ja joskus vaan häpeää sitä vaikka tavallaan tietää että se just on se juttu, mutta silti välillä…

Sofi: Nii! Joskus tulee semmonen moment of clarity että HÄH anteeks mikä mulla on kädessä… mitä oon just tekemässä…


Louhimassa kiviä merenrannasta eräänä aamuna ennen Korjaamon dinnershowta 2018


Mira ja Sofi menossa SKR:n vuosijuhlaan onnellisina apurahansaajina 2016

Sofi: Siis me puhutaan niin samaa kieltä. Musta tuubin läpi puhuminen kuulostaa heti ihan huipulta. Mut siinä meillä onki käyny tsägä. Ja myös ollaan varmaan kasvettu vähän yhteen ja samaan suuntaan ku ollaan väännetty niin pitkään yhessä. 

Mira: Niin se on kyllä totta! Tosi hyvä tuuri kävi kyllä. Ku sitte jos häpeää nii voi aina turvautua toiseen.

Sofi: Nii yhessä ei muuten useinkaan hävetä. Sillon ku mennään tuolla kylillä ja maailmalla sinä, minä ja Inna -kokoonpanolla niin ei kyllä yhtään hävetä! Vaikka on pitäny minglata ja pitchata missä lie Tukholmassa ja Berliinissä, niin ei mua hävetä sillon. Yhessä on siistiä tehä. Se on varsinki kuvataiteilijoille aika hieno homma, ettei aina yksin tarvii jossai lootassa kökkiää.

Mira: Niinpä!! Onneks. Ainiin, sitte yks se häpeä on kans mistä vois tähän kirjottaa. Tuli tuosta mieleen ku sanoit että tietää että ootte tukena ja tarvii tukea. Se nimittäin ku on niitä tilanteita että… hmm, miten sen nyt sanois korrektisti… ku joku yrittää lytätä esim sukupuolen takia. 

Sofi: Huuoooohhhh jep. Tai iän vaikka. TAI NE KAKS YHDESSÄ..

Mira. Huoooh. Sitte ku pitää sanoa vastaan siinä tilanteessa ja jännittää ja värisee ja on silleen että “no ei se kyllä siitä johu että oon tyttö…”

Sofi: Joo argh… Nää on näitä. Mut se ei oo häpeä kyllä. Ehkä se vaan että värisee kun sanoo vastaan. Mut mä en esim ees usein sano… mulkasen vaan. Sä sentään otat asiakses! 

Mira: Niin…esim muistatko se ku ripustettiin niitä leijonia Tampere-talolla ja joku tuli siihen kommentoimaan, että miten voi mekko päällä naulata.

Sofi: Ainiin saatana! Vois vähän naulata..

Palautetta katsojilta ja kokijoilta

2. JULKAISU

 

Recover Laboratory 

Ajatuksia nro 2: KUVATAITEESTA JA SIRKUKSESTA

Nyt vois vähän avata tähän väliin meidän esitysten luonnetta. Tehdään paikkasidonnaisia ja immersiivisiä teoksia, joissa osallistujat kävelee johonkin tilaan (outoon ja usein isoon) rakennetun reitin läpi yksitellen, siellä ne kohtaa esiintyjiä ja taideteoksia. Ja itsensä jos hyvin käy. Ollaan tehty niitä vaihtelevilla työryhmillä esimerkiksi jätevedenpuhdistamoiden alaisiin kilometrien pituisiin käytäviin, vanhaan lämmitystehtaaseen, väestönsuojaan, komeroon…

 

Mira: Ja sitte jotenki ku esiintyy tai ohjaa esiintyjiä niin tuo sama homma, että semmonen kontakti voi riittää aluksi jollekki. Joko tapahtuu jotain tai sitte ei tapahu mitään. Vähän niinkö siellä kaupan hyllyjen välissä tapaa tuntemattoman joka on ettimässä samaa tuotetta sun kanssa. Joko siihen ottaa kontaktia ja sitte alkaa tapahtua (esim. se elämänsä rakkauden kohtaaminen….) tai sitte jos sinä päivänä ei juurikaan kiinnosta nii ei sitte ota kontaktia. 

Sofi: Jep!! Niinpä

Mira: Niin esiintyminen recoverissa on vähän tommosta, että asettaa jotain tilanteita tarjolle ja ehotuksia että tässä nyt oon sua varten valmis ottamaan kontaktia ja katotaan miten käy, vai käykö mitenkään. Ja sitte on rakentanu jotku raamit siihen ympärille esim. Jonku sohvan…jossa kaikki saa olla sitä mitä ne sillä hetkellä just kokee olevansa ilman että tarvii olla mitään mitä joku haluais sun olevan.

Sofi: Mä rakastan tota ajatusta että joku teos tai asia on ehdotus. Se on niin hyvin sanottu. Niissä meidän teoksissa kaikki veistoksetki on usein ehdotuksia siitä mitä joku asia vois myös olla.

Mira: Hyvä ehdotus hehe

Sofi: Mulle tuli tuosta mieleen se kontakti esineisiin tai veistoksiin siinä esitystilanteessa, miten se on hienoo kun esiintyjä on vaikka aivan helvetin kiinnostunut jostai seinästä. Semmonen että kiinnostuu jostain ihan perusjutuista ylettömän paljon. Tai sit vastakohtana että ei vaikka tee sitä sirkustemppua, mitä sulta tavallaan odotetaan esitystilanteessa. Äh katkes ajatus heh. 

Mira: Jep se perusjutusta kiinnostuneena oleminen on siistiä. Ku normielämässä “ei oo aikaa” tai ei jaksa keskittyä tai sivuuttaa helposti asioita tai jotain.

Sofi: Niin!! Semmonen innostuminen “turhanpäiväsestä”. Sit ne esineet eli veistokset joita on siellä esitystilassa tai vaikka niiden esiintyjien päällä asuina voi olla mistä tahansa arkisista aineksista tehty, esim pahvista ja jesarista – jotka on ollu tässä nyt hetken jo kestosuosikit. Niin se on arvokasta tässä ajatuksessa että ne saa olla sitä mitä on, eikä niitä yritä piilottaa tai muuttaa jokski muuks. Siit tulee jänniä assosiaatioita sitten, niitä ehdotuksia!

Mira: Jep!! Ja just se ettei häpeä mitään mitä se on. Monesti sirkuksessa tuntuu, että yritetään jotenki peittää sitä että on vaikka hengästyny tai likaset jalkapohjat tai jongleerauksessa ku tiputtaa välineen niin korjaa sen jollain seuraavalla tempulla. Mun mielestä se häpeilemättömyys kaikissa noissa veistoksissa ja olemisessa ja liikeessä on jotenki yhistävä tekijä. Että jos tiputtaa nii sitte tiputtaa eikä häpeä, ja hiki ja semmonen kuuluu asiaan ja normaalit asiat on normaaleja. Ok sun vuoro

Sofi hikoilee tossa vieressä ja huohottaa ku se haluais päästä jo äkkiä kirjottamaan. Kirjotetaan vähän kilpaa tässä innoissaan.

Hedda Liukkala esiintymässä Sidewaysillä 2019
Kuva: Luumu Jokelainen

Sofi: Tästä tulikin mieleen se miten ollaan puhuttu siitä kuin hyvä on että ollaan yhdistetty just kuvataide ja sirkus. Kun sirkus on taiteenlajina niin nuori verrattuna johonkin homeiseen kuvataiteeseen, että siinä toi häpeilemättömyys ja tietynlainen totuus on vielä piilossa. Niin kun me sotketaan yhteen kuvataide ja sirkus niin saadaan revittyä sieltä sirkuksen ytimestä sitä hyvää esiin.

Mira: Niin, se on kyllä vapauttavaa ku ei tartte esittää että on jotenki virheetön.

Ramona Reinvall esiintyy Sidewaysilla 2019
Kuva: Iida-Liina Linnea


Miradonna Sirkka Nordiksella, Sideways 2019
Kuva: Iida-Liina-Linnea

Ramona Reinvall ja Miradonna Sirkka esiintymässä Sidewaysilla 2019
Kuva: Iida-Liina Linnea


Miradonna Sirkka esiintyy Sidewaysilla 2019
Kuva: Iida-Liina-Linnea

1. JULKAISU

Inna ja Sofi luolassa

Recover Laboratory
Ajatuksia nro 1: KAUPASSA KÄYMISESTÄ

Ollaan Sofin työhuoneella Vallilassa ja täällä on aivan törkeän kuuma. Mira lojuu vanhassa nojatuolissa työhuoneen perällä ja vaikeroi kun läppärin laturin johto ei ihan yllä sinne asti. Sofi joutuu taas kirjottamaan. Mutta Sofi tekeekin yleensä Recoverin luovan kirjoittamisen. Mira ei tykkää olla koneella, vaikka joutuukin tekemään sitä aika paljon. Inna huitelee kylillä hoitamassa hommia edessä siintävän Flow-keikan tiiimoilta. Moottoripyörä ajaa ikkunan ohi aivan liian kovaa ja työhuoneen lattia on täynnä kaikenlaista silppua ja sahanpurua.

 

Sofi: Eiks me yleensä aloteta taiteellinen prosessi silleen että sulla on joku idis, joku isompi teema mielessä ja sit mä eka vihaan sitä ja sit alanki tykkäämään? Tai että mulla on joku pienempi juttu tai yksityiskohta tai aihio mistä vaahtoa sulle..

Mira: Niin kai?? 

Sofi: Tai no en VIHAA….. Heh..

Mira: Mistähän se idea sitte aina tulee? Jostaki että kävelee kadulla ja näkee jonku jutun ja miettii että TUO ON HYVÄ. Tai sitte huomaa jonku epäkohdan ja haluaa korjata sen.

Sofi: Jep. Jotenki tolleen se menee. Aivoissa yhtäkkiä yhdistyy joku juttu mistä sä oot vaikka jauhanu aiemmin ja sit sen näkee kiinnostavassa valossa ja se teos alkaa hahmottuun. Kun näkee just jonku viemärin.

Mira: Nii. Meijän työskentelyssä on kiva ku ei tarvi lähteä ihan perusteista että mitä mieltä vaikka oot jostain elämänvalinnoista tms. Vaan voi jättää sen keskustelun käymättä ja alkaa vaan tekemään.

Sofi: Niinpä! Onneks tunnetaan jo aika hyvin.

Mira: Sitten kuvioihin astuu Inna!

Sofi: Inna on paras kun se kuuntelee niin innoissaan meidän kaikkia idiksiä, ja sitten laittaa meidän ruotuun. Että älkää luulkokkaan tuommosta tekevänne. 

Mira: Joo tänään just selitin aiemmin päivällä niistä arkkitehdeistä että kaikki suuret arkkitehdit aina alottaa megalomaanisista suunnitelmista, jotka ei tietenkään toteudu semmosenaan. Ja sitte niiden kanssa on hirveää työskennellä ku ne pitää kaikki mahollisuudet avoimena h-hetkeen asti ja tekee vasta viime hetkellä ratkasevan päätöksen. Vähän niinkö meki.. 

Sofi: Hehehe no tyyliin….. Inna on hyvä järjen ääni. Mutta tosi villi järjen ääni kylläkin. Onneks ollaan trio.

Sofi, Inna ja Mira hommissa 2018

 

Mira meni puhumaan puhelimessa käytävälle. Pieni tuulenvire luikertelee ikkunasta helpottamaan työhuoneen pätsiä. Tuommonen puhelimesta kaikuva soittajan puheääni on kiinnostavan kuulonen.

Mira: Moi tulin nyt takas. Niin niistä ideoista vielä.. 

Sofi: Annas tulla.

Mira: Mun mielestä se on tosi hyvin sanottu se, että mikä tahansa on mahdollista teoksessa, niinku tavallisena arkipäivänäkin. Että mitä tahansa voi tapahtua, tai sitten ei mitään. Samalla tavalla ko menis kauppaan, niin siinä kodin ja kaupan välillä voi joko törmätä elämänsä rakkauteen tai jäädä auton alle tai sitte mitään erikoista ei tapahdu. Että voi ite tavallaan valita miten siihen kauppamatkaan suhtautuu? 

Sofi: Samaa mieltä. Semmonen kauneus ja kiehtovuus ei-missään on super. Siinä on jotenkin tosi paljon siinä ei missään. Semmonen että yrittää vaikka tehdä ei mitään. Se on hyvä. Tossa kauppajutussa on just se ajatus siitä “ei-mitään”stä mitä on kiinnostavaa tuoda esille taiteessa, kun noi on ehkä usein juttuja mitä jengi ei kelaa. Sillee jokapäiväisessä elossaan. Että mitä vaan voi käydä ja vaikka kivi voi olla jalka.

Mira: Nii just!

Sofi: Tai vaikka elokuvia voi kattoa pahvilaatikosta.

Mira: Niin voiki.


Tärkeä palaveri, 2019


Tärkeä kauppalista ennen enskaa, 2018

Tärkeä materiaali

Elokuvateatteri pahvilaatikossa Nordiksella, Sideways 2019
Kuva: Iida-Liina Linnea