4. JULKAISU

Olin päättänyt, että haluan näitä kuvia 365 kpl. Siinä oli joku ajatus vuodesta, joka on täytetty somella.  Parametrit on kivoja, koska sitten on pakko tehdä hommia niinäkin päivinä kun ei tahdo. Itse asetetut rimat  luo maailman, jossa on järkeä. Vaikka siinä ei oo. Missään ei oo järkeä, jos katsoo liian läheltä, joten etäisyyden pitäminen omiin projeketeihin on hyvä. Sit jos katsoo liian kaukaa, niin kaikki näyttää tarpeettomalta. Sellasta zoomauksen opettelua elo ja taide on.

Koostin foodsie -kuvista videon #365selfies@bathrooms.  Teos oli esillä Keskisuomalaisen valokuvataiteen  aluenäyttelyssä alkuvuodesta 2018, mutta ei se projekti siihen loppunut.  En vain pystynyt päästään siitä irti. Projekti ei oo aina ollut mitenkään kiva, mutta siihen on tullut riippuvuus.  A-klinikka tuskin tunnistaa tätä sairautta, mutta kohta varmaan pakko soitella päivystysnumeroon.   Halloo? Haluan pakonomaisesti laittaa ruokaa naamalleni, voitteko auttaa? (piippaa varattua)

On ollut pari silmätulehdusta ja muutamia hassuja hetkiä tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Yleiset vessat on tullut tutuiksi ja ruokaa on ollut kiva salakuljettaa ravintolan vessaan. Yleensä teen sellaisen pienen kääreen lautasliinasta ja sit sullon ruuan sinne.  Äiti on opettanut, että ruualla ei saa leikkiä, joten kunnioitan ruokaa.

En halua pahoittaa kokin mieltä, enkä heittää ruokaa hukkaan. Oon periaatteessa syönyt kaikki ruuat mitä oon kuvannut. Kaapinut vaan takas naamalta suoraan suuhun. Ihan hyvältä on maistunut. Jotain keittoja on ollut aika vaikea kaapia takaisin niin ne on joutunut uhraamaan taiteen vuoksi.

Suurin mullistus tapahtui kun kävin laseroimassa silmäni, enkä tarvinnut enää silmälaseja. Olin tavallaan rakentanut tän formaatin silmälasien kehyksille. Ne olivat hyvä tuki, jonka päälle pystyi latomaan isojakin annoksia. Ilman laseja päätä joutuu kallistamaan tosi taakse ja kännykkää on vaikea nähdä.  Se vaati hetken totuttelua, mutta nyt homma taas sujuu.

Nyt olen ottanut jo yli 400 kuvaa. Sitä aina on jossain ja eteen tulee joku uusi ruoka ja oon heti että tää pitää ikuistaa. Myös erityisen hieno vessa innostaa kuvaamaan. Joku analyyttinen ilmaisu meni ihan pieleen ja jäin koukkuun luomaani hirviöön.  Frankensteinin tavoin, olen miettinyt usein luomukseni tappamista, mutta siitä on tullut osa minua.  Sitä paitsi on kivaa kun kaupungilla joku joskus sanoo ”Anteeksi, ootko sää se tyyppi joka laittaa ruokaa naamaan?”.

Eat my selfies löytyy instagramista @eatmyselfies.

ja tästä linkistä vieläkin syväluotaavampi haastattelu aiheesta englanniksi.

3. JULKAISU

Eat my selfies

Katutaidenimaatiot ovat tuoneet mut vähän liiankin lähelle some-/älypuhelinmaailmaa, enkä oo yhtään varma onko se hyvä juttu. Mulla ei pitkään edes ollut älypuhelinta. Ajattelin, että en tee sillä mitään. Kun aloin kuulostaa papalta, että ennen oli asiat paremmin, kun sormet jäässä tehtiin käpylehmiä,  niin mun oli pakko hankkia älypuhelin.

Koska koen vahvasti olevani nykytaiteilija, haluan tehdä töitä juuri niillä välineillä mitä tällä hetkellä on käytössä.  Olen käyttänyt projektipohjina paljonkin eri älypuhelinsovelluksia mm. Tinderiä ja Instagramia.

Eat my selfies projekti lähti käyntiin 22.10.2014 kun latasin instagramiin ekan kuvan ikinä. (huom. tällöin en vielä omistanut älypuhelinta vaan käytin tabletia kuvaamiseen ja lataamiseen)

Ennen yllä olevan kuvan ottamista olin tutkinut instagramin käytäntöjä ja lukenut jonkun tutkimuksen että instagramissa oli silloin kaksi suosituinta kuva-aihetta: selfiet ja ruokakuvat.  Siis jengi laittaa kuvan omasta naamastaan ja siitä mitä sinne menee. Tämähän oli musta tosi kiinnostavaa ja heti piti yhdistää nämä. Tutkin asiaa lisää ja löysin suosituimmista kuva-aiheista lainalaisuuksia. Eli selfiet otettiin silloin yleensä peilin kautta vessassa, naamalla oli duck face -ilme ja  eniten käytetty instagramin filtteri oli valencia.

Siinähän oli mulle kaikki tarvittava tieto ja aloin lätkiä ruokaa naamaan kaikkialla missä kävin. Loin hashtägin #foodsie. Se on yhdistelmä sanoja  food + selfie. Halusin saada sen lisäksi kuvaan mahdollisimman monipuolisia ruokia ja paikkoja.  Näistä aineksista syntyikin sit melkoinen soppa.

2. JULKAISU

Sain vuonna 2017 Suomen kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston apurahan, joka mahdollisti keskittymisen älypuhelimen kautta koettavien animaatioiden tekemiseen täyspäiväisesti. Olen pitänyt muutamia näyttelyitä ja toteuttanut teoksia eripuolille Suomea luvallisesti ja luvattomasti.  Niistä on muodostunut jonkinlainen pakopaikka kaikelta vakavuudelta. Se on lapsenomaista hupia. Katsotaan mitä tapahtuu jos tää tyyppi näyttää kieltä ja tää toinen pieraisee.

On niissä toki vakavakin yhteiskunnallinen puoli ja teokseni käsittelevät monella tapaa piirroshahmojen kautta hyvinkin vaikeita asioita. On ne joskus aika poliittisiakin. Mut sillai hauskasti että itkettää.

Alley Cats  -animaatiossa halusin vain pitää hauskaa samoin kuin 80 luvulla samannimistä tietokonepeliä pelatessa. Se oli sitä hauskaa että päähän sattui kuin peli oli niin vaikea.  Tein teoksen Ryminä katutaidetapahtumassa Pieksämäellä. Ryminä on vuonna 2014 perustamani katutaidetapahtumakonsepti, joka pohjautuu taiteellisen vapauteen. Halusin teokseen jotenkin mukaan juuri sitä tapahtuman fiilistä. Katutaiteen liikettä ja iloa.

Teen animaatiot perinteisellä stop motion -tekniikalla ja koostan kuvat tietokoneella. Tätä animaatiota varten maalasin ja kuvasin seinän kuusi kertaa. Mitään jälkikäsittelyjä en kuviin tee. Virheet ja viivat saavat näkyä kuten maalaustaiteeseen kuuluu. Analogia, liike ja jopa kameran tärinä ovat osa animaatioitani. Katsoessani omia animaatioitani, olen taas se pikkutyyppi sunnuntaiaamuna television edessä, jonka murot vettyvät kulhoon.

Tämä ja monta muuta animaatiota löytyy osoitteesta www.giffiti.fi
Vieraile heti! Tai älä.

1. JULKAISU

Katutaideanimaatiot

Olen tehnyt katutaidetta jo vuosia ennen kuin valmistuin kuvataiteilijaksi. Sitten se jäi vähäksi aikaa, mutta katutaide on kuitenkin kulkenut aina rinnalla muun taiteellisen häsläyksen kanssa.  Animaatioita olen tehnyt yhtä kauan kuin muutakin taidetta. Minulle kiinnostavin tapa animoida on  ollut stop motion –animaatio ja niiden parissa onkin tullut vietettyä paljon aikaa, sekä katsojana että tekijänä.  Viikonlopun aamupiirretyt ovat olleet iso osa elämää. Voisi jopa oikaista mutkat ja sanoa, että piirretyt ovat tuoneet minut kuvataiteen pariin.

Lapsesta asti piirtäminen on ollut hauskaa.  Sen avulla olen voinut ilmaista itseäni tehokkaasti. Ensimmäisiä sarjakuviani oli mummo ja kissa. Siinä mummoni kissa tappoi aina hänet. Sellaista splatter-komiikkaa, joka naurattaa vieläkin.  Tämän sarjakuvan olen piirtänyt teininä, vuodesta ei ole hajua.  Se kuitenkin osoittaa kaksi asiaa: prosessit voivat olla hyvinkin pitkiä ja minä en ole juurikaan muuttunut.

Stop motion on ajan pysäyttämistä. Se on myös elämän antamista.  Se antaa mahdollisuuden hallita aikaa ja tilaa juuri siten kuin itse haluaa.  Noin neljä vuotta sitten sain ajatuksen alkaa animoida katutaidetta. Se oli kivaa ja aloin tehdä sitä enemmän.  Aluksi se kulki muun tekemisen rinnalla, mutta nyt siitä on tullut iso osa ilmaisuani. Olen miettinyt monenlaisia tapoja animaatioiden katsomiseen suoraan kadulla. Paras vaihtoehto käyttäjiä ajatellen on ollut QR-koodi. Animaatiot voi siis toistaiseksi katsoa älypuhelimen QR-koodinlukuohjelman avulla. Jos näet sellaisen jossain, kannattaa testata!