6. JULKAISU

Olen tutkinut viime aikoina lapsuudestani tuttuja lankakuvioita. Englantilaisen matemaatikon Mary Everest Boolen 1920-luvulla kehittämän opetusmetodin avulla esitettiin matemaattisia kaaria suoria linjoja käyttäen. Boolen geometriset opetuskuviot alkoivat levitä 60-luvulla kotien koristeiksi tee-se-itse -paketteina, joiden avulla kuvioita tehtiin langoilla taustalevyyn iskettyihin nauloihin. Ihmiset jakoivat ohjeita toisilleen, ovelta ovelle -myyjät myivät tauluja maaseudulla ja kouluissakin tehtiin naulatauluja vielä 80-luvun alussa. Pitkänomaisten, pienehköjen taulujen aiheet olivat usein kukkia ja perhosia, mutta myös abstrakteja kuvioita.

Lankatauluihin törmää harvakseltaan, tämä yksilö Kampin kirpparilla Helsingissä 1.4.2018

Itse muistan taulut lapsuudestani Kuusamossa. Arvelin että tauluja olisi ollut Aune-mummullani, mutta vanhempani eivät niitä muista. Jossakin olin tauluja kuitenkin nähnyt, ja kyselinkin Vanhaa Kuusamoa -facebookryhmässä kuusamolaisten muistoja tauluista. Sain paljon vastauksia ja tarinoita kuvien kera, joillakin taulut komeilivat vieläkin kodin seinillä. Keskustelua syntyi ja mielipiteitäkin tauluista vaihdettiin, joidenkin mielestä ne olivat kamalia hirvityksiä, toiset taas kertoivat näkevänsä lankatauluistaan kiinnostavan ulottuvuuden, jota ei löydy maalatuissa tauluissa tai vaikka lasilla kehystetyissä ristipistotöissä.

Pieniä lankakokeitani koneompelu- ja muurarinlangasta

Tutkin lankatekniikkaa, koska olin osallistumassa Akaan ITE-teemaiseen Näkymä-ympäristötaidenäyttelyyn kesällä 2017. Käsityöperinteeseen pohjautuva ja mielipiteitäkin jakava teos uudessa mittakaavassa sopi mielestäni teemaan. Sain teokselleni paikan vanhan tapettitehtaan raunioista Nahkialanlammen kiertävän ulkoilureitin varrelta. Kävin mittailemassa ja kuvaamassa paikkaa, tein lähes luonnollisen kokoisia koeversioita studiolla ja etsin ulos soveltuvia materiaaleja.

Rimojen naulausapuun värvättiin myös Näkymän työharjoittelija Enja. Rakennuspäivinä aurinkokin paistoi mutta myös vettä satoi reilusti, ja langatkin menivät välillä solmuun.

Kun työhön sitten paikan päällä päästiin, tapettitehtaan raunion ovenkarmeihin piti ensin hankkia, mitata, maalata ja kiinnittää naularimat. Pingotin narukuviot pääosin erivärisistä muovipäällysteisistä pyykkinaruista ja muurarinlangoista. Hyödynsin naularimojen lisäksi myös raunioista löytyneitä raskaita metallipyöriä ja -telineitä narujen kiinnityskohtina.

Photoshop-luonnos. Punainen pikkuovi kuvassa vasemmalla oli tutustumiskäynnin aikaan vielä paikalle jääneitä edellisen kesän taideteoksia.
Valmis teos paikan päällä vastasi hyvin ennakkosuunnitelmaa. Teos vielä laajeni luonnoksesta, kun vanhat teokset oli poistettu ja otin käyttöön myös raunioista löytynyttä metallia. Kuva: Enja Elomäki
Teos sai nimekseen “Pyykkärin paraabelit”.
Jännitin miten Pyykkärin paraabeleille kävisi kesän mittaan. Se sai olla rauhassa, mutta ikävä kyllä joillekin muille näyttelyn teoksille lammen rannassa tehtiin ilkivaltaa.

Seuraavassa julkaisussa tarina tihenee kun lankatyöt vaihtavat maata!

5. JULKAISU

Vaiheinen-installaation valmistus, osa 2
Alkuosa tarinasta edellisessä julkaisussa.

Vanhan ulkomainoksen palan ja viivottimen avulla selvitettiin moirékuvioihin tarvittavia työntöliikkeiden pituudeksia.

Testailin kahden rinnakkain roikkuvan reikävinyylin ominaisuuksia Lapinlahden näyttelyä varten samalla kun työntölaitteet valmistuivat Hacklabilla, itsekin rälläköin metalliosia. Laitteet suunniteltiin radio-ohjattaviksi, jotta niiden työnnön pituutta ja vauhtia voi säädellä langattomasti. Koska laitteet tarvitsevat vain virtajohdon, on niiden sijoittelu helpompaa myös tulevissa näyttelyissä ja erilaisissa tiloissa.

Työntölaitteiden viimeistelyä ja testausta Hacklabilla.

Hain alunperin näyttelyaikaa Lapinlahdesta, koska gallerian suurin huone sopi moiréinstallaatiolle hienosti, vinyylit sai koko huoneen korkuiseksi ja levyisiksi. Tilaan pääsee myös kahdelta suunnalta, eli teoksen pääsisi näkemään molemmilta puoliltaan. Luonteva sijainti kankaiden ripustukseen galleriassa oli kohta, josta oli jossain vaiheessa poistettu väliseinä ja lattiamateriaalikin vaihtuu. Kiinnitysrimat täytyi laskea valokiskojen alapuolelle, jotta reikävinyylit sai ripustettua seinästä seinään.

Työntölaitteisiin tehtiin säätöjä vielä gallerialla samalla kun rimoja kiinnitettiin kattoon.
Reikävinyylit piti trimmata tarkasti huoneen mittojen mukaan paikan päällä. Kuva: Inka Jurvanen.
Trimmauksen jälkeen vinyylit rullattiin uudestaan ripustusta varten. Rullaa avattiin sitä mukaa kun naulaus kiinni kattorimoihin edistyi. Samalla piti irroittaa vinyylin suojamuovia.

Tunne oli mahtava kun molemmat reikävinyylit lopulta roikkuivat rinnakkain huoneen täyttäen! Omalla työhuoneella en pystynyt näkemään tai testaamaan teosta lähelläkään lopullista mittakaavaa, oli vain luotettava ideaan ja uskottava että se toimii valmiina myös suuressa koossa.

Ikkunoita ja valoa vasten katsoessa vinyylikankaat näkyivät läpi. Työntölaitteiden puolelta näki valkoiset kankaat ja niiden moirekuviot, muttei huonetilaa tai ihmisiä kankaiden takana.

Työntölaitteille saa ohjelmoitua monta eri vaihetta, jossa niiden työnnön pituus ja nopeus voi vaihdella. Nämä liikkeet siis määrittävät moirékuvioiden muodostumisen vinyyleissä. Kummallakin työntölaitteella on oma ohjelmointinsa, ja suurimman osan ajasta ne liikkuivatkin eri tahtiin. Vaiheisesta tuli puolivahingossa myös ääniteos, kun laitteilla oli eri nopeudella aina hieman erilainen ääni, ja kummankin laitteen äänet yhdistyivät tilassa.

Vaiheinen-installaation tavoite oli ottaa tila haltuun ja nostaa esiin kaikkialla arkipäivässä esiintyvä moiré-ilmiö uudessa mittakaavassa. Moirétta kutsutaan myös läikekuvioiksi. Lapinlahden gallerian rakennuksen historia entisenä mielisairaalana, ja siellä tapahtuneet monenlaiset mielenläikähdykset sopivat mielestäni hyvin teokseen ja sen psykedeelisinäkin nähtyihin kuvioihin. Jotkut katsojat sanoivat että teos vaikutti heihin vahvan fyysisesti. Muuntuvat moirékuviot näyttivät kolmiulotteisilta, ja vaikuttivat tulevan katsojaa kohti. Kuviot myös hämärsivät katsojan havaintoa vinyylien etäisyydestä ainakin kun seisoi niitä lähellä.

Vaiheinen on tulossa vielä kahteen näyttelyyn vuoden 2018 aikana. Toukokuun lopussa alkaa näyttely Uusi kipinä -galleriassa Lahdessa, ja marraskuussa Kaapelitehtaan Muu-galleriassa. Kumpikin tila on hyvin erilainen kuin Lapinlahdessa, ja jo senkin vuoksi pyrin kehittämään teoksesta uudet versiot tuleviin näyttelyihin.

Kotisivuillani löytyy kuvia Vaiheisesta, toivottavasti saan kevään mittaan myös editoitua videon teoksesta.

4. JULKAISU

Vaiheinen-installaation valmistus, osa 1
Viimeisin näyttelyni päättyi 11.3.2018 Lapinlahden galleriassa. Suurin teos näyttelyssä oli moiré-ilmiöön pohjautuva Vaiheinen-installaatio. En enää varmasti muista milloin ensimmäisen kerran kiinnostuin moirésta, mutta ajatus pulpahti taas pinnalle vuonna 2011 tehdessäni Ääret-teosta, jossa täytin galleriatilan tyllikangasverkostolla. Installaation keskellä kävelevä katsoja katosi asteittain kangaskerrosten muodostamaan usvaan. Huomasin että tyllikerroksissa muodostui myös moirékuvioita, ja ajattelin palata aiheeseen vielä jossain vaiheessa.

Ääret, 2011. Tyllikangas, teräsvaijerit ja vanttiruuvit, koko 12 x 10 m.

Edellisessä julkaisussa mainitsinkin että olin syksyllä 2015 kolme kuukautta Triangle-residenssissä New Yorkissa. Mielessäni oli että ehkäpä löytäisin reissussa jonkin sopivan materiaalin tai suunnan moiréteokseen. Trianglen kautta pääsin käymään Materials for the Arts -keskuksessa, jonne yritykset ja yksityisetkin lahjoittavat heille tarpeettomia tavaroita ja materiaaleja, joita taiteilijat saavat hakea ilmaiseksi. Eräällä vierailulla löysin keskuksesta isoja epämääräisen näköisiä säkkejä, joista paljastui raskasta verkkomaista kangasta, joka oli ilmeisesti ollut jossain automessuilla katoksena.

Studiotilani Triangle-residenssin Building bodies -tapahtumassa joulukuussa 2015.

Rakensin ison puukehikon, johon ripustin kankaat kahteen kerrokseen. Moirékuviot vaihtelevat kankaissa jo silloin, kun katsoja liikkuu kankaiden ympärillä, mutta halusin että myös kankaat itse liikkuisivat. Testasin kankaiden liikutteluun mm. tuulettimia, mutta huomasin, että hienoimmat kolmiulotteisen vaikutelman luovat moirékuviot sai työntämällä kankaita vastakkain. En kuitenkaan halunnut että katsojat liikuttelisivat kankaita itse. Keksin, että voisi koettaa löytää tai rakentaa laitteet, jotka työntävät kankaita.

Työntölaitteita suunnitellaan Hacklabilla, materiaaleina mm. karamoottorit.

Palattuani New Yorkista aloin rakentaa Maisemakone-teosta, joka oli tulossa marraskuun 2016 näyttelyyn Jätkäsaaren Huutoon. Suunnittelin alunperin, että myös moiréteos olisi tullut samaan näyttelyyn. Valmista ratkaisua työntölaitteiksi ei löytynyt, varsinkin koska halusin että laitteiden työnnön pituus ja vauhti, ja siten moirekuvioiden koko ja liikkeet, olisivat säädettävissä. Löysin työntölaitteiden rakentajaksi yhteisöllisen työpajan Helsinki Hacklabin väkeä. Kun Maisemakoneen mittakaava lopulta hahmottui, päätin että se saa olla ainoa teos Huudon näyttelyssä. Työntölaitteisiin palattiin vasta vuotta myöhemmin, kun sain näyttelyajan Lapinlahden galleriaan.

Kaksinkertainen reikävinyyli rakennustyömaan aidassa Pitäjänmäessä.

En löytänyt New Yorkin autokatoskankaan kaltaista materiaalia Suomesta, mutta keksin vaihtoehdoksi mm. suurissa ulkomainoksissa käytettävän vinyylin, jossa on reikiä, että tuuli menisi siitä läpi. Sain kierrätyskeskuksesta palan vanhaa ulkomainosta testeihin. Reikävinyyli on esim. verhokankaita raskaampaa, ja se roikkuu suorana ja rypyttömänä. Reikävinyyliä sai tukkumyynnistä 3,2 x 50 m rullissa, josta saisi suurenkin huoneen täyttäviä paloja ilman saumoja.

Vaiheisen vaiheet jatkuvat seuraavassa julkaisussa.

3. JULKAISU

Vietin loka-joulukuun 2015 residenssissä New Yorkissa. Kiertelin tutkailemassa erilaisia materiaaleja, ja kävin mm. The Compleat Sculptor -liikkeessä, jossa oli tarjolla minulle ennestään tuntemattomiakin materiaaleja. Yksi jota kokeilin oli silk clay, todella kevyt ja helposti muokattava itsestään kovettuva massa. Kotiin palattuani samankaltaista massaa ilmaantui pikkupurkeissa askarteluliikkeisiin ja lopulta rihkamakauppa Tigeriinkin, josta ostin muutaman purkin. Unohdin ne pitkäksi aikaa, kunnes huomasin että massat olivat jo melkein kuivuneet, kiireellä siis käyttämään.

Puolittain kuivuneista, möykkyisistä ja revityistä massan pinnoista tuli mieleeni mikroskooppiset maisemat, jotka ovat aina kiehtoneet minua. Päällystin halkaisijaltaan 30 sentin maalauspohjan mielessäni mikroskoopin okulaarin läpi näkyvät pyöreät kuvat. Maalasin tuloksen mustavalkoiseksi, koska elektronimikroskoopin alkuperäiset kuvat ovat aina mustavalkoisia, ja ne värjätään jälkeenpäin. Mustavalkoisena teos alkoi muistuttaa myös kuun pintaa.

Tuo materiaalikoe tuli vastaan viime viikolla studiota järjestellessä. Olisikohan kevätaurinko tehnyt tehtävänsä, kun mustavalkoisuus ei enää miellyttänytkään, ja maalasin kuvan keltaiseksi. En tiedä jatkanko joskus saman materiaalin tai mikroskooppisten/planetaaristen reliefien parissa, mutta testi oli hauska, ja onpahan nyt väripilkku studion seinällä ainakin siihen asti, kunnes tilaa taas tarvitaan.

2. JULKAISU

Maisemakoneen valmistus, osa 2
Maisemakone valmistui vuoden 2016 lopussa. Alkuosa tarinasta edellisessä julkaisussa.

Oma työhuoneeni on pieni, mutta onneksi pienteollisuustalon käytävillä on tilaa! Valmis ryijy (koko reilut 6m x 2m) ennen ylimääräisen pohjakankaan tasausleikkausta ja kiinnitysnauhojen ompelua ylä- ja alalaitaan.

Ryijyä valmistettiin samaan aikaan, kun Eetu Huhtala ja Felipe de Avila ratkoivat teoksen teknisiä kysymyksiä. Ensin tehtiin pieni moottoroitu prototyyppi.

Prototyypissä oli paksujen teollisuusketjujen sijaan vielä polkupyörän kettingit.

Toimivan prototyypin pohjalta voitiin tehdä 3D-mallipiirustukset isompaan teokseen. Rakenne suunniteltiin siten, että sen pystyy purkamaan pienempiin osiin kuljetusta ja säilytystä varten. Felipe ja Eetu tilasivat tarvittavat materiaalit ja hitsasivat rungon osat.

Koottu runko ja suojalakanoin peitetyn ryijyn ompelu ketjuun.

Kun koko runko moottoreineen oli kasattu, päästiin konetta testaamaan ryijyn kanssa. Ryijy ommeltiin käsin kiinni ketjuun, jonka varassa sen oli määrä pyöriä ympäri.

Mikä ihme olikaan nähdä Maisemakone liikkeessä ensimmäisen kerran! Onnentippa ei kuitenkaan aivan ehtinyt linssiin, kun ryijy jo tippui ketjuineen alas. Pyörien asentoa ja ketjujen kireyttä säädettiin moneen kertaan, että sopivat asetukset löytyivät. Ryijy pyöri alunperin jopa pelottavan vauhdikkaasti. Vähempikin vauhti riitti liike-epäterävyyteen ja liikettä päätettiin hidastaa, että teos olisi helpommin lähestyttävä.

Tukevassa rungossa saattoi kiipeillä tekemässä säätöjä.

Maisemakone oli Jätkäsaaren Huuto-galleriassa 22.10. – 6.11.2016. Galleriaan kuljetusta varten runko piti purkaa ja ryijy irrottaa ketjusta.

Rungon kasausta galleriassa.

Näyttelyiden välillä Huudossa, niinkuin muissakin gallerioissa, on vain lyhyt aika uuteen ripustukseen. Galleriassa kokoamistyötä riittikin pitkälle yöhön. Rungon valmistuttua ryijy piti jälleen ommella ketjuun kiinni ja tehdä viimeisiä säätöjä. Kun liiketunnistinkin vielä saatiin paikalleen varttia vaille avajaisten alkua, olikin jo aihetta juhlaan.

Avajaisissa iloiset vieraat intoutuivat tekemään videoita, joissa olivat juoksevinaan liikkuvan taustan edessä.

Maisemakone sai näyttelyn päätyttyä uuden kodin Kiasman kokoelmissa, ja se nähdään toivottavasti pian jossain tulevassa Kiasman näyttelyssä.

Video ja kuvia valmiista Maisemakoneesta löytyy tältä sivulta.

1. JULKAISU

Maisemakoneen valmistus, osa 1
Viimeisin näyttelyni Helsingissä Lapinlahden galleriassa päättyi viime kuussa. Näyttelyn pääteos oli Vaiheinen-installaatio, jossa suuret reikävinyylikankaat muodostivat rauhalliseen tahtiin muuntuvia moirékuvioita työntölaitteiden avulla. Vaiheinen on vastapaino vuoden 2016 lopussa valmistuneelle Maisemakone-teokselle, jossa suuri ryijy pyöri ympäri vinhaa vauhtia. Pyörimisen aiheuttama liike-epäterävyys ryijyssä muistutti liikkuvan junan tai auton ikkunasta nähtävää pensasmaisemaa.

Junien ikkunoista kuvattuja maisemia jossain päin Eurooppaa.

Maisemakoneen idea syntyi jo vuonna 2008 kun opiskelin Skotlannissa The Glasgow School of Artissa. Kävin usein junalla Edinburghissa, ja rataosuus kaupunkien välillä oli paikoin hyvin pusikkoinen, pensaat melkein pyyhkivät junan kylkiä. Aloin miettiä miten tuon samanlaisena kaikkialla maailmassa toistuvan näkymän voisi toteuttaa itse. Olen kiinnostunut elokuvaa edeltäneistä mekaanisista laitteista, joilla tavoiteltiin liikkeen vaikutelmaa. Esimerkiksi teattereissa käytetty vaakasuoraan pyörivä taustamaalaus antoi lähtökohtia teokselle, jota pääsin lopulta toteuttamaan vuonna 2015, kun sain Taikelta kohdeapurahan teosta varten.

Ensimmäiset prototyypit olivat käsikammella tai sähköporan avulla pyöritettäviä pieniä laitteita. Maisemaksi suunnittelin ryijyn, joka tehtäisiin monenpituisista langoista, jotta vaikutelma olisi mahdollisimman kolmiulotteinen.

Liike-epäterävyyteen tarvittavaa vauhtia sekä ryijyn materiaaleja ja värejä pystyi jo testaamaan jo ensimmäisellä käsikäyttöisellä prototyypillä.

Tiesin jo varhaisessa vaiheessa, etten pystyisi tekemään kaikkea itse. Löysin apuun Eetu Huhtalan ja Felipe de Avilan, jotka alkoivat suunnitella suuremman teoksen runkoa ja tekniikkaa. Yhteistyön alussa ei ollut vielä selvillä, kuinka suurena teoksen lopulta voi toteuttaa. Valtavan ryijyn valmistaminen veisi kuitenkin aikansa, joten siinä oli päästävä alkuun jo ennenkuin rakennesuunnitelmat olivat valmiit.

Tilkut
Perinteinen ryijyn valmistus kangaspuilla ei olisi ollut mahdollista mm. siksi että ryijystä olisi tullut liian painava. Tein ryijyn ompelemalla neulelankoja kiinni pohjakangastilkkuihin. Koska ryijyn lopullinen koko ei ollut vielä tiedossa, tilkkuja voisi tarvittaessa yhdistää usealla tavalla. Lopullisessa ryijyssä on yhteenommeltuna 30 tilkkua. Yhden tilkun koko, noin 140 x 45 cm, määräytyi siitä minkä kokoista tilkkua voisi vielä kohtuullisen helposti käsitellä ompelukoneella.

Tilkkukartta, joka muuttui työn edetessä ja tilkkumäärän kasvaessa.

Pohjatilkuista oli tärkeä saada täsmälleen samankokoiset, joten tilkut leikattiin kangasrullasta Uusix-verstaan ompelimossa kankaankäsittelyn ammattivälineillä. Ompelimossa tehtiin tilkkuihin myös apupisteet, joiden avulla tehtiin viivoitukset, joiden mukaan lankaniput ommeltaisiin tilkkuihin, ja tilkut kiinni toisiinsa.

Kankaiden käsittelyä Uusixin ompelimossa.

Langat
Lankojen valinnan lähtökohtana oli kesäinen junaradanvierustan maisema, värit, joita voisi nähdä junan kiitäessä läpi tiheän puuston ja pensaikon. Käytin vihreän, ruskean ja sinisen eri sävyjä. Ylälaitaan tuli sinistä, kuin taivas pilkahtelisi puiden lomasta, ja alalaitaan enemmän tummempia ja ruskeita sävyjä maan ja oksien kaltaisesti.

Ostin neulelankoja eri kaupoista ja tilasin niitä nettikaupoista. Hankin myös neulottuja vaatteita ja huiveja käytettyjen vaatteiden tukkumyynnistä, ja sain neuleita Kierrätyskeskukselta lahjoituksena. Osa näistä purettiin ja käytettiin ryijyn lankamateriaalina. Kaikkiaan teoksessa lienee 20-30 eri lankasävyä. Neulelankoja pyöriteltiin sormien ympärille nipuiksi. Lankaniput kerättiin riveihin laatikoihin, samanväriset niput omiin laatikoihinsa, jotta niitä olisi helppo poimia sommitteluun. Näissä lankojen käsittelyvaiheissa apunani oli Uusix-verstaan pakkaus- ja postitusosaston reipas väki.

Lankoja tarvittiin hurja määrä, rullakoittain. Kaljalaatikot osoittautuivat hyviksi lankojen käsittelyssä.

Värisommittelu ja ompelu
Tilkkujen värit oli sommiteltava siten, että niitä saattoi yhdistää usealla eri tavalla, eikä niissä silti näkyisi selviä vaaka- tai pystylinjoja, jotta ryijy näyttäisi yhtenäiseltä myös Maisemakoneen ollessa pysähdyksissä. Vasta koneen rungon koon, ja siten myös ryijyn mittojen varmistuessa, saatoin päättää kunkin palan lopullisen paikan, ja liuttaa värejä suunnitellummin tilkkupalasta toiseen.

Vasemmalla: Tässä ladotaan kahden päällekkäisen tilkun värejä yhtä aikaa. Sivuilla jo ommeltuja tilkkuja, joiden väliin uudet tilkut ovat tulossa. Oikealla: Lankojen ompelua pohjatilkkuun.

Valmiit lankasommitelmat ommeltiin tilkkuihin riveittäin malliviivoja seuraten. Valmiiden tilkkujen lankaniput leikattiin auki saksilla. Kaikkien 30 tilkun valmistuttua ompelin ne yhteen muutamaan isompaan palaan, jotka sitten taas yhdistin toisiinsa.

Valtavan ryijymassan käsittely oli oma operaationsa.

Jännittävä Maisemakone-kertomus jatkuu seuraavassa postauksessa!