PROSESSISSA

4. JULKAISU

Niin hieno kuin k-kirjaimeni onkin, ymmärrän, että en voi toteuttaa massiivista teosta tällä tekniikalla itse. Teoksen tulee kestää aikaa myös teknisesti, ja siksi päätän kysellä, olisiko toteutus mahdollinen alan ammattilaisen käsissä. Alan laatimaan 1:1 mittakaavassa, eli todellisessa koossa olevia toteutuspiirustuksia prototyypille, jota tekemään pyydän ammatikseen kymmenen vuotta metallia työstänyttä seppää. Prototyyppinä toteutettava sana on “kahvi”. Piirrän sanan ensin koneella erilaisia käsialafontteja käyttäen, mutta en ole tyytyväinen ilmeeseen, jota pidän liian kliinisenä, kun olen toteuttanut piirustukset oikeassa koossa.

Kukaan ei kirjoita noin tasalaatuista tekstiä, ja haluaisin, että teoksen teksti näyttää ihmisen, eikä koneen kirjoittamalta. En pidä puolestaan omaa käsialaani tarpeeksi luettavana, mutta menköön prototyypin kohdalla – noin 50 kahvi-sanan pohjalta saan muokattua yhden, jonka pohjalta saan laadittua piirustukset sepälle oikeassa koossa toteutettavan prototyypin tekoa varten.

Jään odottelemaan prototyypin valmistumista ja sen pohjalta mahdollista tekniikoiden vertailua. Sen rinnalla mietin vielä paksusta alumiinilevystä leikattavaa tekstiä. Tämän tiedän olevan tekniikkana ainakin mahdollinen, sillä edellisen teokseni sanat toteutettiin laserleikattuna tämän tyyppisesti, piirustusteni pohjalta. Sitä pitää tutkia vielä!

3. JULKAISU

Vaihtoehtona valokirjaimille mietin tekniikkaa, jossa teksti olisi taivutettu rautatangosta. Hankkeen taidekoordinaattori näyttää minulle referenssinä kuvanveistäjäkollegani Kimmo Schroderuksen veistosta, joissa kapeasta rautalevystä on taivutettu tekstiä, joka puolestaan on sitten muokattu kolmiuloitteisen hahmon muotoon: www.kimmoschroderus.com/project/insults-2015/

Toteutin itse noin kymmenen vuotta sitten tekstimuotoisen veistoksen rautatangosta taivuttelemalla, ja palaan tutkimaan sitä. Teoksessani ilmassa leijuva teksti katosi näkyvistä, jos sitä yritti katsella päädystä katsoen: kovari.fi/works/kokretia

Alan miettiä tätä vaihtoehtoa valotekstille. Ajattelen, että kynän jättämäksi jäljeksi sopisi parhaiten pyöreän rautatangon taivutus, mutta etäisyyden vuoksi tangon pitäisi olla paksumpaa kuin Konkretia-teokseni 6mm paksu tanko. Varaan Tampereen Taiteilijaseuran metallipajan päiväksi käyttööni, haen Rauta-Soinilta eripaksuisia tankoja ja lähden kokeilemaan, miten rauta taipuisi tähän teokseen sopivalla tavalla. Pajasta vastaava Mirja Kurri palauttaa ystävällisesti mieliini metallityön perustekniikat – käteni tuntuvat muistavan ne aivojani paremmin, kun pääsen vauhtiin. Valitettavasti tuo vauhti ei ole kovin luja, ja saan aamupäivän aikana aikaiseksi yhden k-kirjaimen. Pitää silti olla tyytyväinen kun on viimeksi rautaa työstänyt käsin 10 vuotta sitten!

2. JULKAISU

Palattuani Suomeen nyt vuodenvaihteessa aloin selvitellä mahdollisia toteuttajia neonvalo-tekstille ja tutkia tekniikkaa tarkemmin. Sain kuulla, että ainakin Suomessa suositaan ulkotiloissa perinteisen neonputken taivuttelun sijaan LED-tekniikkaa, joka kaukaa näyttää saman tyyppiseltä, mutta vie paljon vähemmän sähköä, eikä ole niin herkkä menemään rikki. Nämä on tärkeitä asioita koska julkisesta teoksesta toivotaan yleensä mahdollisimman huolto-vapaata, eikä se ole taiteilijankaan etu, että sanoihin pohjaavasta teoksesta joku kirjain tai sana ei joku päivä palakaan.. Valomainosten toteuttajalla, jonka luona kävin tutustumassa, oli oikein salkku jolla mulle esiteltiin erilaisia valokirjaimia.

Mun mielestä tuo D kirjain näytti ihan hienolta, varsinkin kun ottaa huomioon, että teosta tarkastellaan 5-30 metrin päästä. Tarkoitus ei olisi feikata neonputkea, vaan toteuttaa saman tyyppinen, ohut viiva, joka mukailee käsin kirjoitetun tekstin kynän viivaa. Tosiaan, teksti teoksessa on käsialakirjoitusta, eli isoksi suurennettua käsialaa. Alustavassa ideassani kirjainten korkeus on noin 30 cm luokkaa, ja sanoja on 10-15 riviä, eli tekstiä on aika paljon. Jään miettimään tekniikkaa, ja tutkin vielä Tampereella vastaan tulleita valotekstejä, ja etenkin käsialaa jäljitteleviä.

”Huolettomaksi” tarkoitettua käsialatekstiä on yritysten logoissa nykyään niin paljon, että alan miettiä, veisikö tämä tekniikka teostani liikaa mainosmaailman estetiikkaan, ja miten se kestää aikaa.

1. JULKAISU

Mulla on työn alla julkinen taideteos, joka tulee sijoittumaan rakennuksen kahteen päätyjulkisivuun. Teos on tekstimuotoinen veistos, eli sanoilla on iso rooli. Oikeastaan ajattelen että se on runoteos. Olen työstänyt viime aikoina teoksen toteutustekniikkaa. Sanojen tulisi erottua kauas, ja näkyä eri vuoden ja vuorokauden aikoina. Tekniset kysymykset on siis osittain saman tyyppisiä, kuin edellisessä teoksessani Ranuan eläinpuistossa, joskin Lappi on vielä äärimmäisempi paikka tekstipohjaiselle veistokselle lumimäärän takia! Täällä Ranuan teoksesta muutamia kuvia kesällä ja talvella: kovari.fi/works/7-steps-to-save-the-ocean

Yhtenä teknisenä toteutusvaihtoehtona olen tässä teoksessa miettinyt perinteistä neonvalotekstiä. Olin syksyn ajan New Yorkissa tutkimusresidenssissä, ja valokuvasin siellä paljon neonvaloja, ja ylipäänsä valotekstejä. Alla muutamia esimerkkejä.

Valoteksti on nykytaiteessakin paljon käytetty tekniikka, ja se näyttää musta tosi komealta. Samalla mietityttää tekniikan kestävyys pysyvässä, suomalaisessa ulkotilassa sijaitsevassa teoksessa eri sääolosuhteissa ja pitkällä aikavälillä – kaikki kuvaamani, ulkotiloissa nähdyt esimerkit oli väliaikaisista teoksista, ja pysyvät tekstit taas näytti olevan sisätiloissa, galleriateoksissa tai liiketiloissa. Päätän selvitellä asiaa tarkemmin.