PROSESSISSA

5. JULKAISU

Sunnuntai 13.1.2019
Ylöjärven Getsemane

Maalaus luistaa ja rullaa hyvin. Nyt saanut viikon maalata putkeen. Eka kokonainen viikko joulun ja uv:n jälkeen. Oli parin viikon loma joka lopulta oli ihan hyvä. No, viikko olisi kyllä riittänyt. Kun työt sujuu niin tuntuu vaikealta olla pois pitkiä aikoja työhuoneelta. Nautin maalaamiseta erittäin paljon ja siksi tätä teenkin. Välillä sitä kuulee, että taiteilijan työ on turhaa. Aika moni muukin asia on turhaa jos noin ajattelee. Eikä se mulle tosiaan ole turhaa. Mä maalaan siksi, että tykkään siitä. Uskon, että maailma olisi parempi paikka jos ihmiset tekisivät enemmän asioita joista tykkää. Oon mä joskus jotain varastohommia tehnyt päivätyöksi, mutta se ilmapiiri mikä sielä vallitsi ei ollut terveellistä eikä todellakaan rahan arvoista. Suurin osa jumahtanu sinne, mutta haluaisi tehdä jotain ihan muuta. Ite mielummin persaukinen ja onnellinen.

Nyt työnalla on teoskokonaisuus asetelmamaalauksia tulevaan näyttelyyn Galleria Huutoon isoolle kirkolle. Idea tähän tuli viime keväänä kun maalasin viimeistä teosta silloiseen yksityisnäyttelyyn (kuvassa). Kiva huomata miten homma menee pikkuhiljaa eteenpäin ja kehitystä tapahtuu. On hyvä fiilis tulevasta näyttelystä vaikka kaikki ei olekaan vielä valmista. Aikaa on jäljellä muutama viikko. Avajaiset on 28.2. Suurin osa maalauksista on tullut kivuttomasti ja koitankin tehdä intensiivisesti samalla draivilla ripustukseen asti. Se tarkoittaa märkien maalausten kuljetusta, mutta siitä on onneksi kokemusta. Oon kehittyny hyväksi pakkaus-asetelmien tekijäksi. Unelma tilanteeseeen tähdätään eli; maalauksia olisi liikaa ja ripustuksessa voisi osan karsia pois. Ja toivottavasti se tulisi olemaan vaikea valinta, koska kaikki olisi niin hyviä duuneja. Siihen pyritään.

Mulla ei tässä kohtaa ole mitään syvällisempää sanottavaa tästä. Pääasia kunhan pääsee maalaamaan. Taiteen tekeminen on hieno laji! Ehkä paras…

Kattaus 1.0
akryyli, öljy & spray kankaalle
120 x 100 cm
2018

4. JULKAISU

Luonnos joka sai eniten ääniä asukkailta.
Kuvassa maalaus kahden työpäivän jälkeen.

Aloitin maalauksen vaalean sinisellä taustalla. Oikeaan yläkulmaan en ylettänyt nosturilla tästä kohtaa. Sitä siirrettiin myöhemmin. Taustan jälkeen jatkoin maalausta lisäämällä vasempaan yläkulmaan beigen pallon kuten luonnoksessa. Tämän jälkeen luonnos taisi unohtua ja jatkoin improvisoiden. Halusin teoksesta rytmikkään. Talon betonielementit auttoivat hyvin pitämään teoksen tasapainossa. Viidentenä maalauspäivänä teos valmistui.

Julkisissa maalaushommissa palaute on yleensä välitöntä. Positiivista ja negatiivista. Ikinä ei voi miellyttää kaikkia ja se ei ole tässä tarkoituskaan. Yleisin kysymys teosta tehdessä oli ”mitä siihen tulee?”. Vaikea kysymys, ”seinämaalaus” sanoin monelle, koska en itsekään tiennyt lopputulosta. Eikä mun duunit yleensä perustu tosipahtumiin tai oo kovin vakavia.Tai en tiedä. Kaikki kuitenkin kiinnittää huomiota eri asioihin, voi sitte itse kehittää tarinat.

Isokokoiset maalaukset on jakanut paljon mielipiteitä. Mun mielestä kaikenmaailman maalauksia ja häröilyjä sais olla paljon enemmän. Niille jotka ei kestä, on olemassa heillekkin vielä paljon harmautta. <3

3. JULKAISU

Nimetön seinämaalaus, Vantaa Länsimäki 2018

Viime kesänä maalasin vantaalle suurikokoisen (21 x 12 m) seinämaalauksen. Tämän projektin kaikki byrokratiset säädöt ja rahoituksen hankkimiset hoiti Street Art Vantaa niminen porukka (kiitos!). Tein kolme luonnosta talon asukkaille jonka päätyseinään maalaus oli tarkoitus maalata. Asukkaat saivat äänestää näistä mieleisimmän. Tämän pohjalta aloitin toteuttamaan varsinaista maalausta.

Olen aina ollut huono tekemään luonnoksia ja yleensä ne ovat hyvin kaukana siitä miltä lopulliset seinämaalaukset näyttävät. Materiaalit käyttäytyy erilailla ja mittakaava on eri. Lisäksi seinämaalauksessa ei voi käännellä maalattavaa alustaa. Joten esimerkiksi valumasuunta on aina sama. Lisäksi en ole mikään tietokone-velho, joten luonnokset on aina jotain tussi/akryyliväkerryksiä. Sen takia ei varmaankaan tule menestystä kilpailuissa joissa haetaan julkisia teoksia, koska en osaa noita arkkitehdin hommia. Muutenkin enemmän leikkaa/liimaa tyyppiä. Improvisaatio on näissäkin jutuissa minulle tärkeää ja tietynlainen vapaus. Jotkut tekee näitäkin hommia videotykin avulla, eli heijastaa sen kuvan siihen seinään ja piirtää sitte päälle. Itselleni en näe siinä mitään mielenkiintoista. Saman kuvan toistaminen ei oo mun juttu, ainakaan tällä hetkellä. Tietysti se luonnos helpottaa sitä työskentelyä. Tässäkin lunttasin aloituksen luonnoksesta. Melko nopeasti luonnos kuitenkin jäi taukotilaan.

2. JULKAISU

Land of the Bottom teosta tehdessä mulla oli maalauspohjina Seinäjoelta eri paikoista löydettyjä materiaaleja. Lähinnä erilaisia puulevyjä, muovin palasia, vanhoja pohjoismaiden lippuja, kirves, jääkiekkomaila ja muuta roskaa. Maalasin myös vanhojen maalausteni päälle tai toiselle puolelle. Teos on kolmen seinän muodostava kokonaisuus. Jotkut maalaukset voi myös nähdä yksittäisinä teoksina, mutta paikkasidonnaiseksi kokonaisuudeksi tämä on tehty. Sitä on vaikea uudelleen rakentaa samanlaiseksi, koska maali levittäytyy myös seinille. Aloittaessani ripustusta päässäni näin kaksivärisen rinkulan jonka keskellä on tuo maalaus. Siitä ripustus jatkui hyvin spontaanisti; maalia sinne tänne, talomaaleja tässä kohtaa. Illalla kun muut olivat lähteneet taidehallilta pystyi käyttämään hieman spraymaalia haittaamatta muiden työskentelyä.

Materiaalia oli paljon ja sitä jäi myös yli. Tykkään tehdä tämän kaltaisia teoksia vastapainona yksittäisille maalauksille. Tässä ei tarvinnut miettiä työhuone-vaiheessa liikaa onko joku yksi osa valmis vai ei, koska palaset täydentävät toisiaan ja vielä ripustuksessa pystyi huoletta maalaamaan tai korjailemaan osia jos oli tarvetta. Tai jättää kokonaan pois jonkun osan. Niin kävikin joidenkin maalausten kohdalla joiden luulin ehdottomasti päätyvän osaksi teosta.

1. JULKAISU

Land of the Bottom

Teos on esillä Seinäjoen Taidehallissa vielä 17.2.2019 asti osana Meidän tarinoitamme -näyttelyä. Näyttely tuo yhteen yhdeksän Etelä-Pohjalaista taiteilijaa. Sain siihen kutsun noin vuosi sitten ja melko nopeasti tuli idea teokseen minkä halusin sinne toteuttaa. Ajattelin, että teen sinne maalausinstallaation joka koostuu monesta eri palasesta. Koska oli mahdollisuus maalata myös suoraan seinään ja ripustus aikaa runsaasti (neljä vuorokautta), idea tuntui hyvältä. Yleensä näyttelyn ripustukseen on varattu puolitoista päivää ja seiniin ei saa maalata, mikä tuntuu hullulta, koska tilavuokrat maksavat enemmän kuin omakotitalon vuokraus.

Olen Seinäjoelta kotoisin ja muutin parikymppisenä sieltä pois, reilut kymmenen vuotta sitten. Ajatukseni teokseen oli, että palaan paikkoihin joissa olen nuoruudessani hengaillut ja mitkä ovat olleet tärkeitä ja vaikuttavia, kerään materiaaleja näistä paikoista ja koitan sitä kautta luoda johtolankoja menneeseen aikaan. Nopeasti kuitenkin huomasin, että alueet ovat muuttuneet ja oli hyvin vaikeaa löytää hyvää materiaalia. Halusin teoksen kuitenkin olevan enemmän maalaus kuin installaatio. Olisin voinut tehdä installaation joka on puisto (hengailtiin paljon puistoissa), mutta silloin se ei olisi ollut maalaus. Yhden puiston penkkipöydän olisin kuitenkin halunnut näyttelyyn tuoda. Sitä ei kuitenkaan enää ollut samassa pienessä puistossa ”Vanhiksella” missä kavereiden kanssa hengattiin ylä-aste ikäisinä. Jossain vaiheessa nuoremmat pojat töhri sen penkkipöydän täyteen jotain niiden rumia tägejä. Rumia siitä syystä, että ne oli eri porukkaa kun me ja se oli meidän puisto. 😀 No, kaverilla oli jäänyt ylimääräistä kirkkaan sinistä maalia ja maalattiin se viritys kokonaan sillä. Se sai olla monta vuotta sen värinen. Sama sininen on Land of the Bottom teoksessa vahvasti läsnä.

Tärkeintä kuitenkin teoksessa oli prosessi, palaaminen ajassa taaksepäin. Lapsuus oli hienoa aikaa, paljon lapsia pihapiirissä ja aina joku pihapeli tai leikki käynnissä. Kotona käytiin vain syömässä ja nukkumassa. Jonkinlaista samaa leikkisyyttä ja huolettomuutta koitin tähän teokseen sisällyttää. Koitin pitää värikartan muutamassa sävyssä jolloin pystyin maalaamaan teokseen tulevia palasia niin, että lopulliseen installointiin ne natsaavat keskenään jokatapauksessa riippumatta minne ne sijoitan. Koska taidehallista minulle varattu tila on huomattavasti isompi kuin työhuoneeni, oli mahdoton ennalta ripustaa duunia. Ei ollut mitään mietittyä kaavaa mitä noudattaa. Tykkään työskennellä tietämättä lopputulosta etukäteen oli kyse sitten yksittäisestä maalauksesta tai maalausinstallaatiosta. Joskus mulla on päässä joku kuva mitä koitan noudattaa, mutta teokset muuttuvat prosessin edetessä ja sehän on se mielenkiintoisin juttu koko hommassa.